PEUKKULA
Päivitetty 18.08.11
Yhteystiedot
Peukkula on Jyväskylän keskustan lähellä sijaitseva satupuisto. Huvipuistolaitteita siellä ei ole lainkaan, eikä myöskään puuhapuistoista tuttuja houkuttimia. Toimintaidealtaan Peukkula onkin ehkä Muumimaailman kaltainen, eli paikan viehätys perustuu erilaisten satuhahmojen, ja niille rakennettujen talojen, ympärille. Puiston varsinainen kohderyhmä onkin lapsiperheet, joilla on alle 10 vuotiaita lapsia.
Paikan hienoin kohde on upeasti rakennettu Peukkulan linna. Myös muut "satutalot" ovat hyvin rakennettuja, oikean kokoisia, ja niiden sisälle pääsee tutustumaan lukuisiin yksityiskohtiin. Satuhahmot liikkuvat säännöllisesti puiston alueella, ja järjestävät lapsille erilaista ohjelmaa. Puistossa oli vuoteen 2006 asti Hilarius-hiiri, joka on poistunut puistosta uusien tuulien myötä. Hilarius ystävineen muutti Laukaalla sijaitsevaan Peurungan kylpylään kesällä 2010.
Peukkulan portilla maksetaan sisäänpääsymaksu, joka oikeuttaa alueelle sisäänpääsyyn. Muita erillisiä maksuja ei alueen kohteissa ole. Sisäänpääsymaksu on lapsilta 10 €. Aikuiset ja alle 2-vuotiaan lapset pääsevät alueelle maksutta.
Peukkulan vieressä sijaitsee Viherlandia, joka on erittäin suosittu puutarhatuotteiden ja kasvien myymälä. Vajaan kilometrin päässä on satama, joten puistoon pääsee myös laivalla.
Puiston aukioloajat voi tarkistaa Peukkulan omilta nettisivuilta.
Osoite: Kammintie 4, 40520 Jyväskylä
Puhelin: 014-612 964
Nettisivu: www.peukkula.fi
E-mail: peukkula@peukkula.fi
Valokuvat on otettu kesällä 2004, 2008 ja 2011.
Sisäänkäynti
Sisäänkäyntirakennuksessa sijaitsevat myös puiston ruokailupaikka Torniburger ja Keijucafe.
Sisätilat
Sisärakennuksen tilat ovat ympärivuotisessa käytössä. Sisätilat voi vuokrata halutessaan
vaikkapa synttärikäyttöön. Leikkipaikan ja ruokailupaikkojen lisäksi rakennuksessa sijaitsevat myös
matkamuistomyymälä, lapsille kinoteatteri sekä kiipeilyseinä.
Leikkipaikka
Heti Peukkulaan saavuttaessa voi viettää tovin vaikkapa hiekkalaatikolla.
Liukumäki
Korkeasta pomppulinnasta voi laskemisen lisäksi vaikkapa katsella maisemia.
Pomppulinna
Pienempi pomppulinna on oiva paikka perheen pienemmille.
Näyttämö
Ulkonäyttämöllä voi harjoitella oman pienen ohjelmanumeronsa.
Jepula
Jepula on kolmikerroksinen talo. Rakennuksen kellarista löytyy tavaroiden säilytyspaikan
lisäksi myös hyytävän pimeä käytävä, jossa saattaa tavata vaikkapa itse kummituksen! Sisääntulokerroksessa on
lapsille puuhanurkkaus jossa voi piirtää tai leikkiä erilaisia leikkejä. Talon ylimmässä kerroksessa voi vaikkapa levähtää pienen
hetken leponurkkauksessa.
Tie Satukylään
Tästä alkaa Satukylän seikkailu. Matkan varrella voi tavata Peukkiksen, merirosvo
Arpinaaman tai Noita Nokkosen.
Merirosvolaiva Amanda
Seikkailunhaluinen rosvo Arpinaama hankki kesäksi 2011 itselleen merirosvolaivan.
Oletko sinä tarpeeksi rohkea lähteäksesi selvittämään Arpinaaman salaisuuksia hänen laivalleen? Sieltä
saatat jopa löytää Arpinaaman kuuluisan aarrekätkön!
Peukkulan linna
Linnan nimi on muutettu Prinsessa Ruusususen linnasta Peukkulan linnaksi. Linnan yläkerrasta
on hienot näkymät yli koko Peukkulan.
Seikkailurata Kroko
Seikkailuradan varrella on monta estettä, ennenkuin pääset
ulos johtavaan tunneliin. Radan vieressä on iso kiipeilyverkko.
Noidan Mökki
Ole varuillasi noidan mökissä, tai jotain kauheaa saattaa tapahtua sinulle.
Merirosvoluola
Luolaa isännöi hurja merirosvo, joka saattaa haastaa
sinut miekkailemaan kanssasi. Luolassa on myös narunvetopeli, jossa on hyvät palkinnot.
Kekko keksijän kammio
Käy kurkistamassa mitä mielenkiintoista Kekko Keksijä onkaan tällä kertaa kammiossaan keksinyt!
Polkuautorata
Polkuautoradalla voit ajaa kilpaa itsesi tai vaikkapa kaverisi kanssa.
Lampaat
Keskiaiksen torin vieressä on myös pienimuotoinen kotieläintila. Siellä on
lampaiden lisäksi myös possuja.
Kohteita joita Peukkulassa ei enää ole
Hilarius-Hiiren koti
Hilariuksen kotitalossa pääset tutustumaan miten hiirulainen
asustelee. Muista käydä kellarissa ja jokaisessa eri huoneessa.
Prinsessa Ruususen Linna
Puiston upein rakennus on varmasti tämä linna, joka
on rakennettu vasensta kivestä, eikä muovisesta kivijäljitelmästä. Linnaan pääsee sisälle,
ja jopa sen muureille pääsee kiipeämään ja tutkimaan, mitä on kätketty
sen torneihin. Itse prinsessa nukkuu untaan linnan alakerrassa.
Keksijän talo
Keksijän talo on iso metallinen lieriö hämähäkkijalkojen
varassa. Sen sisällä on mitä mielikuvituksellisimpia keksintöjä suoraan tulevaisuudesta.
Hilarius-Kino
Kinossa pyörii Hilarius-Hiiren seikkailuja videolta.
Ateljee Väriläiskä
Ateljeessa voit maalata itse, tai sinulle tehdään kasvomaalaus.
Tiedeosasto
Tiedeosasto sijaitsee päärakennuksen aulassa. Siellä näet
mm. tämän voimalan pienoismallin, sekä paljon muuta.