HUVISATAMA
Sivut avattu 02.12.07
Yhteystiedot
Huvisatama on ainoa eurooppalainen huvipuisto, jonka 12 huvilaitetta ovat maksuttomia. Huvisatama idea
sai alkunsa vuonna 2003 yrittäjien ja Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun yhteisessä aivoriihessä kehittää
alueen tunnettavuutta, matkalaisten viipymää alueella sekä ihmisten kiinostuksen lisääntymistä Lappeenrantaa
kohtaan. Puisto on toiminut vuoteen 2006 saakka EU-rahalla. Koska EU-rahaa ei enää kesästä 2007 alkaen ole
ollut mahdollista saada, Huvistaman yhteistyökumppaneiden osuus korostuu toiminnan jatkumisen kannalta merkittävästi.
Puiston toiminta houkutteli kesällä 2006 alueelle yli 200 000 vierasta, joista laitekäyttökertoja oli 130 000.
Puisto on suunnattu pääasiallisesti perheille joissa on pieniä lapsia. Huvipuistolaitteiden lisäksi Huvisataman
alueella järjestetään myös muuta toimintaa kuten erilaisia konsertteja, joista osa on suunnattu myös nuorisolle.
Puiston aukioloajat voi tarkistaa Huvisataman nettisivulta.
Osoite: Lappeenrannan satama-alue
Nettisivu: www.huvisatama.fi
Moottoroidut ajoneuvot
Huvipuistolaitteet
Muita kohteita
Kiitokset kuvista Juha Puusaarelle.
Hevoskaruselli
Hevoskarusellissa on 18 asiakaspaikkaa, joista neljä on tarkoitettu
aikuisille. Laite on tarkoitettu 3-12 vuotiaille lapsille.
Possujuna
Possujuna kiertää 20 metriä pitkää olevaa ovaalinmuotoista rataa. Yhdelle kierrokselle
mahtuu kerralla 15 lasta. Laite on tarkoitettu 2-8 vuotiaille lapsille.
Leppiskaruselli
Leppiskarusellissa on neljä leppistä. Yhteen ajokierrokseen mahtuu kerralla 16 lasta.
Laite on tarkoitettu 3-10 vuotiaille lapsille.
Maailmanpyörä
Energia pyörä on Tivoli Sariolan vanhaa perua. Laitteessa on 16 gondolia, ja kerralla
laite pystyy maksimissaan kuljettamaan 48 ihmistä. Tunnin kapasiteetti on 91 asiakasta. Alle 6-vuotiailla
tulee olla huoltaja mukana.
HöyryWille
HöyryWille ajeluttaa ihmisiä Lappeenrannan keskustasta satama-alueelle.
Hiekkalinna
Joka kesä alueelle rakennettaan erilaisia hiekkalinnoja jotka kuvaavat mm.
euroopan eri kaupunkeja. Hiekkaa rakennelmiin on käytetty yhteensä kolme miljoonaa kiloa joka
vastaa 180 kuorma-autollista hiekkaa. Hiekasta tehdyt rakennelmat kestävät myös vesisadetta, sillä ne ovat
sumutettu puuliimavesiseoksella.
Polkuautot
Huvisatamassa on monia erilaisia polkuautoja ja kaupunkipyöriä.