HUVIPUISTO WASALANDIA
Päivitetty 11.04.17
Laiteluettelo
Kävijämäärältään Wasalandia on maamme viidenneksi suurin huvipuisto. Siellä käy vuosittain
noin 100 000 asiakasta (86 450 vuonna 2007). Wasalandia on Santaparkin ohella ainoa huvipuisto, jossa
sisäänpääsymaksu oikeuttaa rajoittamattomiin laitekäynteihin. Tämä uudistus tuli
voimaan ensimmäisen kerran vuonna 1999, jolloin sitä kritisoitiin korkean hinnan
takia erityisesti niiden aikuisten taholta, jotka eivät laitteissa halunneet käydä.
Lippu-uudistuksen jälkeen hinnat ovatkin hakeneet oikeaa tasoaan. Esimerkiksi
vuonna 2001 Wasalandian sisäänpääsymaksu oli selvästi Suomen halvin, ja lippupolitiikka
oli siinäkin suhteessa mielenkiintoinen, että aikuiset maksoivat
sisäänpääsystä vähemmän kuin lapset. Tämä olikin sinänsä perusteltua, sillä
puiston laitekanta on selvästi suunnattu lapsille. Vuonna 2002 aikuisten lippuhinnat
kuitenkin lähes tuplaantuivat, mikä oli kyllä yläkanttiin suhteessa siihen, että puistossa
oli varsinaisia aikuisten kohteita vain kuusi kappaletta. Lomasesongin ulkopuolella
hinnat ovat kuitenkin huomattavasti edullisemmat. Kaudella 2003 kalustoon
tuli lisäksi kaksi uutta laitetta, joihin myös aikuiset pääsevät, joten näyttää siltä että
hintatasapaino on nyt löytynyt.
Lippupolitiikaltaan Wasalandia on ollut pioneeri myös siinä suhteessa, että siellä otettiin ensimmäisenä käyttöön kausikortti. Tämä tapahtui vuonna 2000. Muut huvipuistot seurasivat perässä vasta seuraavana vuonna. Onneksi tämä hieno idea on nyt vakiintunut ja kausikorttia voidaankin pitää jo itsestäänselvyytenä jokaiseen merkittävään huvipistoon.
Huvipuiston pinta-ala on melko pieni, mutta silti sen sisällä on joukko hyviä laitteita myös isommasta päästä. Wasalandian tukkijoki on paras Suomen vesiradoista. Myös kummitustalo on ehdottomasti käymisen arvoinen. Puistossa on lisäksi runsaasti keinulaitteita, jotka ovat myöskin ilmaisia. Myös toinen alueen pelihalleista on ilmainen.
Wasalandia on avattu vuonna 10.6.1988. Vuoteen 2000 asti sen omisti Vaasan kaupunki
Wasalandia Oy:n kautta. Vuonna 2001 huvipuistotoiminta siirtyi pörssiyhtiö
Tervakosken Puuhamaa Oy:lle. Vuonna 2008 Puuharyhmä oyj:n osakkeet osti espanjalainen
Aspro oy, jolla on omistuksessaan useita muitakin puistoja eri puolella eurooppaa.
Kartta avajaisvuodelta 1988
Avajaisvuoden kartta, 1988
Avajaisvuoden kartasta huomaa hyvin, kuinka paljon alue on tähän päivään mennessä
muuttunut.
Kesän 2008 kartta
Uusimmasta kartasta huomaa kuinka alue on kehittynyt avajaisvuodesta.
Laitteet on jaettu neljään kategoriaan:
1) Isot laitteet, joihin pienet lapset eivät pääse yksinään tai
eivät ollenkaan
2) Perhelaitteet, johin pienet lapset pääsevät yksin, mutta myös
aikuiset ovat tervetulleita. Raja isojen laitteiden kanssa on usein
aika tulkinnanvarainen.
3) Lastenlaitteet, joihin aikuiset eivät pääse lainkaan, tai käyvät
vain lasten seurassa
4) Käyntikohteet, jotka ovat maksullisia, ja joissa asiakkaat voivat
kierrellä omaan tahtiinsa
| Isot laitteet | Perhelaitteet | Lasten laitteet | Käyntikohteet |
| Tukkijoki | Venetsia-karuselli | Lasten maailmanpyörä | Kummitustalo |
| Pirat | Golfautot | Leppäkerttu | Merirosvoseikkailu |
| Autorata | Majakkatorni | Teekupit | Jättiliukumäki |
| 3D Teatteri | Ketjukaruselli | Play-Go-Round | |
| Vauhtireki | Rocing Tuc | Mikki Hiiri karuselli | |
| Maailmanpyörä | Rio Grande | ||
| Cyclon | Lasten Pirate | ||
| Sähköautot | |||
| Polkuautot | |||
| Pomppulinna | |||
| Pomppupatja | |||
| Minimopot | |||
| Apollo |
Valokuvat on otettu kesällä 1996-2008. Kiitoksia Wasalandian toimitusjohtaja Tuomas Luukkoselle, Tapani Ojanperälle, Michael Pantenburgille ja James Lawrencelle osasta laitetiedoista.
Autorata, 1988
Autorata on huvipuistojen kestosuosikki.
Autot on valmistanut Barbieri Italiasta.
Pirat, 1988
Pirat ottaa mahanpohjasta, mutta ei pane päätä sekaisin, kuten
pyörityslaitteet. Valmistaja on Huss Saksasta.
Tukkijoki, 1988
Wasafalls on vielä tänäänkin Suomen paras tukkijoki.
Laitteen lienee valmistanut Mack Saksasta.
Kiddy Wheel, 1988
Lasten maailmanpyörä on lastenalueen komein laite.
Laitteen valmistaja on SBF Italiasta.
Leppäkerttu, 1988
Myös Leppäkertut löytyvät kummitustalon eteen sijoitetulta
lastenalueelta. Tämä laite on Suomen yleisin huvipuistolaite. Leppäkertut
ovat valloittaneet lähes jokaisen Suomen huvipuiston ja tivolin.
Laitteen on valmistanut Modern Products Englannista.
Pirate Ship, 1988
Myös lapsille on oma viikinkiveneensä. Tällainen samanlainen
laite löytyy myös Linnanmäeltä ja Särkänniemestä. Laitteen on valmistanut
Modern Products Englannista.
Play-Go-Round-karuselli, 1988
Play-Go-Round on sijoitettu kummitustalon sisäänkäynnin
viereen. Laitteen on valmistanut Modern Products Englannista.
Minimopot, 1988
Miniscooters nimi on vaihtunut Minimopoiksi. Moporalli oli nykyisen liikennemaan esiaste. Se
sijaitsi samassa paikassa, missä on nykyään suurin osa lastenlaiteista.
Rio Grande, 1988
Rio Grande-junan kyytiin mahtuu myös aikuisia.
Laitteen on valmistanut Zamperla Italiasta.
Teekupit, 1990
Samanlainen laite on Särkänniemellä sekä
Seiterän tivolilla. Laitteen on valmistanut Soriani & Moser Italiasta.
Kummitustalo, 1991
Wasalandia on rakentanut Kummitustalonsa itse. Hahmot ovat
pääasiassa englantilaisen RexStudionsin käsialaa. Kummitustalo on yksi puiston parhaista kohteista.
Sen läpi kävellään omaan tahtiin kuten esimerkiksi Linnanmäen Vekkulassa.
Heti alkajaisiksi on hämärä sokelo, jonka varrella on kauhuhahmoja.
Varsinainen pääkohde on kuitenkin iso aula, johon on kerätty kaikkein hyytävimmät,
ja osittain jopa humoristisetkin hahmot. Viimeisenä talossa on Salaisuuksien talon
tyyppisiä vempaimia, joita vierailijat voivat itse kokeilla. Kummitustalo on saannut
kesäksi 2008 ihan uusia kummituksia ja somistuksia.
Mikki Hiiri karuselli, 1992
Tämä lastenkaruselli sisältää tuttuja Disney-hahmoja.
Laitteen on valmistanut MPP Ranskasta.
Seikkailulampi, 2000
Voit ylittää lammen veneen kyydistä. Seikkailulampi uusittiin kesäksi 2001.
Krokotiiliveneet, 2000
Krokotiiliveneillä melotaan pienessä lammessa tukkijoen
vieressä. Veneet sijaitsivat aikanaan Merirosvoseikkailun paikalla. Ennen krokoveneitä
samassa lammessa ajeltiin moottorikäyttöisillä leppäkerttuveneillä.
Golfautot, 2002
Vuoden 2002 uutuuskohteessa pääset itse golfautojen rattiin.
Autot ovat japanilaisen Yamahan valmistamia.
Jättiliukumäki, 2002
Toinen vuoden 2002 uutuuksista on liukumäki,
jonka päälle kiivetään portaita ja alas tullaan mattojen päällä.
Pallotykit, 2002
Pallotykit ampuvat pehmeitä palloja. Ampumaradan
molemmissa päissä on tykkejä, joilla yritetään ampua kohti vastustajaa.
Ketjukaruselli, 2003
Ketjukaruselli nousee ajon aikana ylös ja pyörii
epäkeskosti, kuten täysikokoinen Wave Swinger. Ketjukarusellin on valmistanut Zamperla.
Majakkatorni, 2003
Tornin kahden hengen istuin nousee kohti huippua, kun
köydestä vedetään. Matkustajia laitteeseen mahtuu yhteensä kahdeksan.
Jokaista istuinta voi käyttää muista riippumatta. Jos joku niistä on
vapaana, pääsee laitteeseen välittömästi. Tornin on valmistanut
Heege Saksasta. Tykkimäen uutuus kaudelle 2003 on muuten tasan
sama laite molempien puistojen harmiksi.
Rocking Tuc, 2004
Italialaisvalmisteisen Rocking Tucin on valmistanut Zamperla.
Laitteeseen mahtuu kerralla 24 matkustajaa. Se keinuu U-muotoisella radalla.
Vauhtireki, 2005
Vauhtireki on suunnattu koko perheelle. Siinä porot kiertävät
kovaa vauhtia rataa ympäri. Laite on aikoinaan ollut myös Santa Parkissa. Vauhtireen on valmistanut Gerstlauer.
3D-teatteri, 2006
3D-teatterissa esitetään vuorotellen kahta erilaista elokuvaa, jotka olivat kesällä 2008
Lentävä matto ja Arktinen seikkailu. Esitykset ovat 30 minuutin välein.
Matkasta peritään erillinen maksu joka on 3 €. Teatterin penkit ovat matkanneet Wasalandiaan
Linnanmäeltä ja laitteen koneisto on tullut Saksasta.
Pomppulinna, 2008
Pomppulinna tuli kesäksi 2008 Mustekalan paikalle.
Maailmanpyörä, 2010
Laite hankittiin ruotsalaisesta Skara Sommarlandin huvipuistosta. Alkuvuosina Coca-Cola sponsoroi
laitetta, ja se näkyikin vahvasti pyörän värityksessä ja nimessä, joka oli alunperin Coca-Cola pyörä.
Vasta 90-luvun lopulla nimi muutettiin Maailmanpyöräksi. Wasalandiaan matkattuaan pyörä ja vaunut ovat
saaneet kokonaan uuden ilmeen. Ne on maalattu uudelleen Hartwallin Jaffan väreihin. Pyörän on valmistanut
italialainen Zamperla.
Apollo, 2012
Perheen pienempiä hauskuuttava Apollo hankittiin kesäkauden uutuudeksi 2012 Tykkimäeltä. Laitteeseen mahtuu kerralla 16 pientä
matkaajaa.
Cyclon, 2013
Cyclon on Wasalandian historian ensimmäinen vuoristorata. Se on matkannut Suomeen aina Itävallasta saakka.
Laite ei ole liian raju, joten hiukan nuoremmatkin kävijät uskaltautuvat kokeilemaan vauhdin hurmaa. Pituusraja
laitteeseen on 100-120 cm aikuisen seurassa.
Liikennepuisto / Liikennemaa
Autoilun tunnelmaan pääsee minikoisilla sähköautoilla (King Electric).
Polkuautot
Polkuautoilla ajaessa ehtii hyvin tutustumaan vaikkapa liikennesääntöihin.
Merirosvoseikkailu
Merirosvoseikkailua voisi kutsua kiipeilyalueeksi veden
päällä. Se sisältää kolme merirosvolaivaa, joiden välillä on erilaisia
siltoja ja sokkeloita. Voit myös ampua vesitykeillä lammessa olevia rosvoja.
Pomppulinna
Pienokaisille löytyy oma pikkuinen pomppulinnansa.
Pomppupatjat
Patjoja on kaksi kappaletta. Toinen on tarkoitettu alle 120cm
pitkille lapsille ja toinen sitä isommille.
Trampoliini
Trampoliineja on kaksi kappaletta.
Pelikuja
Pelikujan varrelta löytyy ulkopelien klassikkoja, kuten
Derby, Euro Ball, narunveto ja onnenpyörä. Osa peleistä on ilmaisia,
kuten tämä hauska ammuntapeli.
Keinulaitteet
Puistossa on runsaasti pieniä "kolikko"-laitteita, joita näkyy
mm. tavarataloissa. Nämäkin ovat Wasalandiassa ilmaisia,
ja itse asiassa perheen pienimmät pitävät näistä laitteista eniten.
Johnny Rio
Vanha kunnon Johnny Rio on tehnyt jälleen paluun. Se oli
ainakin yhden kauden pois käytöstä, mutta huollettiin jälleen kuntoon.
Johnny Rio ei ole laite, vaan peli. Tämä villin
lännen surkein satulapummi yrittää ärsyttää ohikulkijat kaksintaisteluun
autoradan vierestä. Johnnyn puheita on hauska pysähtyä kuntelemaan, tosin
autoradan henkilökunta ei välttämättä ole taukoamattomasta puheesta
yhtä innoissaan.
Näyttelytorni
Tornista löytyy eri aihepiireihin keskittyviä
näyttelyitä. Esimerkiksi kesällä 2002 siellä oli kivinäyttely, vanha Osuuskauppa,
gramofoneja ja vanhoja äänilevyjä, sekä vanhoja leluja.
Kiipeilymaa
Kiipeilymaassa on iso kiipeilyteline.
Venetsia Karuselli
Vastaava laite on ollut aikoinaan Fanfaarin
sisähuvipuistossa Keravalla. Tämä saattaa olla jopa sama yksilö.
Valmistaja on SBF Italiasta.
Wasalandiasta poistuneet laitteet
Enterprise, 1988-1996
Wasalandiassakin on ollut aikanaan Enterprise. Se
sijaitsi samalla paikalla, missä on nykyisin pomppulinna. Laitteen on
valmistanut Huss Saksasta. Laite myytiin Wasalandiasta Rocca al Maren huvipuistoon.
Supertelecombat, 1988-2006
Supertelecombatissa voit säädellä aluksen korkeutta ja
asentoa. Voit tulittaa viereisiä aluksia, jolloin osuma pudottaa naapurin
hetkeksi alemmas. Laitteen on valmistanut Soriani & Moser Italiasta. Supetelecombat sai väistyä
kesäkauden 2007 uutuuslaite Superspinnin tieltä.
Mustekala, 1988-2007
Mustekala oli tukkijoen jälkeen puiston paras laite.
Suomen tivolilla oli samanlainen laite liikuteltavana versiona vuoteen 1995 asti.
Laitteen on valmistanut Soriani & Moser Italiasta. Laite poistui käytöstä kesän 2007 jälkeen.
Laite myytiin varaosiksi eri maihin.
Megazone 2001-2006
Kesän 2001 huima uutuus oli Megazone kaupunkitaistelu peli. Megazone oli ollut puistossa
käytössä jo muutamaa vuotta aiemmin, mutta syystä tai toisesta se päätettiin sieltä poistaa.
Laserseikkailusta oli kuitenkin jo ehtinyt muodostua suosittu kohde, joten se palautettiin puistoon kesäksi
2001. Pelaajan oli kaupunkitaistelupelissä tarkoituksena ampua laserpistoolilla mahdollisemman monta kertaa
vastustajaansa. Labyrintissä taisteli samanaikaisesti kolme eri joukkuetta. 3D-teatterin
tavoin ei Megazonekaan sisältynyt puiston pääsymaksuun, vaan siitä veloitettiin erikseen 2 €/peli.
Spaceship, 2009
Perheen pienemmät pääsevät seikkailemaan hurjalle avaruusmatkalle.
Laite on aiemmin ollut Tykkimäellä. Laitteen on valmistanut Claudio Sartori Italiasta.
Gladiaattori laiva, 2009-2012
Laite on saapunut Wasalandiaan Belgialaisesta Ooit Tongerenin puistosta. Laitteen
tekee erikoiseksi se, että siinä on laitteen hoitaja kyydissä koko matkan ajan. Sen on valmistanut Jespers machinery.
Superspin, 2007-2012
Zamperlan valmistama Superspin nostattaa ilmaan samanaikaisesti 12 matkustajaa.
Laite on tarkoitettu koko perheelle.
Trampoliinit
Myös trampoliineja on kaksi kappaletta.
Kiipeilypomppulinna
Tässä komeassa pomppulinnassa kiivetään toista puolta ylös
ja toiselta puolelta lasketaan liukumäkeä alas.
Pallomeri
Pallomeri on tarkoitettu alle 6 vuotiaille lapsille.
Mitä Wasalandialle kuuluu tänään?
Wasalandia avattiin kesällä, 10.6.88. Viimeinen kesä sillä koitti kesällä 2015. Puisto ajautui pahoihin taloudellisiin ongelmiin. Suurimmaksi osaksi ongelmat johtuivat mm. laivaliikenteen loppumisesta ja Ala-Härmään rakennettavasta Powerland huvipuistosta. Puistossa olleet laitteet siireettiin suurimmaksi osaksi espanjalaisen Aspron muihin suomalaisiin puistoihin, kuten Visulahteen ja Puuhamaan. Yksi puiston vetonauloista, Cyclon niminen vuoristorata myytiin Nokkakiven huvipuistolle.
Ensimmäinen Wasalandiaan hankittu laite oli Enterprise, joka myöhemmin siirtyi Tallinnassa sijaitsevaan Rokka el Maren huvipuistoon. Ennen kuin Aspro hankki Puuharyhmän puistot omistukseensa sen omistavat: Vaasan kaupunki 49,9%, Sokos Hotels ketju 15 % Pohjanmaan kauppakamari 2 %, Lastenpäivän Säätiö sekä useita muita pienempiä omistajia.
Pääsivulle