JUKUPARK
Sivut avattu 20.07.08
YhteystiedotJukupark syntyi kun kolme puuhakasta miestä päättivät alkaa kehittämää entistä JukuJukuMaata sellaiseksi kohteeksi, jossa riittäisi perheenpienempien lisäksi tekemistä myös vanhemmalle väelle. Uudistamishankkeen takana olivat Hannu Hellman joka on toiminut aiemmin Wasalandian toimitusjohtajana, Stefan Kristiansson jolla on pitkä ura takana Tervakosken Puuhamaassa sekä Claes Kristiansson joka myös niinikään on työskennellyt puuhapuistossa. Jukupark on yksityinen yhtiö, jolla ei ole mitään tekemistä espanjalaisen Aspro oy:n kanssa, joka siirtyi Puuharyhmä Oyj:n omistajaksi keväällä 2008.
Jukupark ei ole perinteinen huvipuisto, vaan puuhapuisto kuten sen eteläinen kilpailija
Puuhamaa. Tavalliset huvipuistolaitteet puuttuvat sieltä siis lähes täysin. Sen
sijaan puistossa on erilaisia ajoratoja, seikkailupaikkoja, pomppupaikkoja,
liukumäkiä ym. joissa kävijät voivat huvitella omaan rauhalliseen tahtiinsa.
Alueella on myös vesipuisto lukuisine uima-altaineen, vesiliukumäkineen ja
saunoineen. Nämä kaikki kohteet ovat käytettävissä kohtalaisen edullisen
sisäänpääsymaksun hinnalla. Puistossa on myös grillipaikkoja, joissa voi
valmistaa omat eväät, mikäli valmisruokatarjonta ei satu maittamaan.
Jukupark sijaitsee Länsirannikolla Kalajoella, Kokkolan ja Raahen puolivälissä. Puisto on komean harjun vieressä lähes meren rannalla, aivan niiden kuuluisien hiekkarantojen vieressä. Epäilemättä missään muussa Suomen huvipuistossa ei ole yhtä hienoa maisemaa kuin Jukuparkissa.
Puiston aukioloajat voi tarkistaa Jukuparkin nettisivulta.
Osoite: Jukupolku 3-5, 85100 Kalajoki
Puhelin: 08-469 2308 (Kalajoki)
Puhelin: 0207980241 (Turku)
Nettisivu: www.jukupark.fi
E-mail: kalajoki@jukupark.fi (Kalajoki)
E-mail: turku@jukupark.fi (Turku)
Huvipuistolaitteet
Moottoroidut ajoneuvot
Lihasvoimalla toimivat ajopelit
Vesikohteet
Muut kohteet
Valokuvia Kalajoen Jukuparkista
Valokuvat on otettu kesällä 2008. Kiitokset Stefan Kristanssonille alueen esittelystä ja puiston tiedoista.
Päärakennus
Kauppa
Grillikatos
Paviljongi
Teatteri
Mursula
Nauticjet
Lunaloop
Luna loopin on valmistanut Heege.
Torni
Kiipeilytornin on valmistanut Heege. Vastanlaisia torneja
löytyy mm. Zoolandiasta ja Tykkimäeltä.
Mönkijät
Törmäilyveneet
Pomppupatja
Valas pomppulinna
Valas pomppulinnan on valmistanut englantilainen Bounceabouts Leisure Ltd.
Pallomeri
Kiipeilyteline
Lasten laikkipaikka
Silta
Pelihalli
Uudet vesiliukumäet
Korkeimman vesiliukumäen lasku on jopa 13,7 metriä.