JAPANIN MATKARAPORTTI
Sivut avattu 10.09.03.
Huvipuiston taustalla Mt.Fuji
King of coasters, Fujiyama
Takana Fujiyama edessä Dodonpa
Minä ja kuningas
Dodonpa
Hetki ennen 90 asteen syöksyä
Suoraan alas
Tokyo Dome
Rakenteilla oleva vuoristorata
Teksti ja kuvat: Eero Hintsanen
Nouseva aurinko sarasti taivaanrannassa kun astuimme bussiin Tokion keskustassa matkallamme maailmalla. Olimme päättäväisesti matkalla kohtaamaan jotain ennenkokematonta pienessä huvipuistossa nimeltään Fuji Q Highland.
Japanilaisten valkokaulustyöläisten puurtaessa pöytiensä ääressä me tutkailimme uteliaana maisemia puolentoista tunnin matkallamme majesteettisen Fuji vuoren juurelle. Se vatsanpohjaa kutkuttava tunne joka jokaisella pienellä pojalla on vuoristoratoja lähestyessä vaivasi tavallista ankarammin. Kahden suurimman laitteen tilastotiedot oli luettu ja mielessä kyti pieni epäilys uskaltaisiko laitteisiin edes mennä ne kerran nähtyään.
Ensimmäinen merkki matkan päästä oli taivaanrantaan kohoava komea Fuji vuori. Ei ole vaikeaa ymmärtää miksi vuori on niin tärkeä japanilaisille, sillä parempaa taustaa huvipuistolle saa hakea. Mutta meidän mielenkiintomme suuntautui nopeasti itse vuoresta sen katveessa sijaitsevaan teräsrakennelmaan joka alkoi kasvamaan edessämme hitaasti mutta varmasti.
Suomen vauhdikkaisiin ja laadukkaisiin mutta mitoiltaan hiukan rajattuihin ratoihin tottuneena näky oli tyrmistyttävä. Erityisesti huomio keskittyi aikanaan maailman suurimman radan titteliä pitäneeseen vuoristoratojen kuninkaaseen, Fujiyama:an. Yli kaksi kilometriä pitkä rata on rakennelmana mahtava, ja ensikertalaista alkaa kummasti mietityttämään miltä kyyti mahtaa tuntua.
Huhtikuun alkupäivä keskellä viikkoa oli täydellinen päivä retkellemme sillä tavallisesti pitkistä jonoistaan tunnettu huvipuisto oli lähes autio aikaisen ajankohdan vuoksi. Oli myös ensimmäinen kerta kun pääsimme ajamaan vuoristoradalla vaikka maassa oli vielä paikoittain lumikasoja. Portilla jokaisesta tuliasta otettiin kuva joka samantien printattiin päiväpassiin niin että se todellakin oli vain omaan käyttöön.
Ensimmäiseksi suuntasimme kunnioituksesta oman aikansa valtiasta kohtaan Fujiyamaan. Vaunuun nousu sujui rauhallisesti ja ilman suurempaa tärinää, mutta olosuhteet muuttuivat nopeasti kun vaunu alkoi kavuta ensimmäistä mäkeä kohti korkeuksia. Ylämäki tuntui jatkuvan loputtomiin sillä mäen pituus on vaatimattomat 71,5m. Lakipisteessään 79 metrin korkeudessa eteemme piirtyi Fuji vuori komeassa auringon paisteessa, ja hetken olo oli rauhallinen ja tyyni.
Ja sitten mentiin todenteolla. Ensimmäisessä alamäessä vauhti hypähti hetkessä 130km/h ja tunne oli kuin pää olisi irtoamassa harteilta. Kaikki jotka järkytykseltään kykenivät, huusivat täyttä kurkkua ja keskittyivät puristamaan kauhukahvoja varmistaakseen kyydissä pysymisen. Mutkat ja pudotukset seurasivat toisiaan ja tunne oli uskomaton. Hyvä ratasuunnittelu piti huolen siitä että ajo oli jouhevaa ja miellyttävää mutta silti mukavan yllätyksellistä koko ajan.
Vauhdin ja korkeuden lisäksi mieleenpainuvaa oli ajon kesto. Yli kahden kilometrin mittainen rata tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan, ja pitempikin odotus saa vastinetta koko rahan arvosta.
Kuningasta kokeiltuamme suuntasimme välittömästi kohti manttelinperiää, Dodonpa:a. Tämä laite ei varsinaisesti ole perinteisessä mielessä vuoristorata sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan kilometrin radalla on alkusuora, mutka, nousu ja lasku sekä viimeinen mutka takaisin asemalle. Jokatapauksessa oli miellyttävää kävellä pitkin tyhjää jonotusaluetta jonka kyltit kertoivat karusti matkaa laitteeseen olevan eräässäkin kohtaa 3,5 tuntia. Meillä jonon hänniltä laitteeseen odottelua siunautui pahimmillaan vain vaivainen vartti.
Jonotuksen siirryttyä pihalta sisätiloihin alkoivat monitoreissa pyörivät varoitusvideot ja jatkuvasti taustalla jyskyttävä dodonpatunnari psykologisen sodankäyntinsä. Monitorit ohjeistivat hyvin tarkasti tulevasta koitoksesta ja siihen valmistautumisesta. Pää olisi painettava tiukasti istuimeen kiinni ja kaikki ylimääräinen esineistö jätettävä laiturille riskien minimoimiseksi. Ja syy selvisi pian. Pieni kahdeksan hengen vaunu asettui allemme ja henkilökunta tarkasti kaikkien ajoasennon ja varustuksen huolella läpi. Vaunu rullasi vähän matkaa eteenpäin ja asettui tunneliin jota kiersivät valot kuin rihlaus aseen piippua. Hermostunutta hiljaisuutta kesti hetken ja sitten alkoi lyhyt ja ytimekäs lähtölaskenta kolmesta alaspäin.
Ja sitten mentiin kovaa. Todella kovaa. Fujiyama oli uskomattoman nopea mutta Dodonpa teki sen vielä paremmin. Kiihdytys jota ei edes kannata kuvailla syöksi vaunun 172 km/h nopeuteen 1,8:ssa sekuntissa ja kiihtyvyys nousi 4.25G:hen. Pitkä mutka hurjaa vauhtia, 90 astetta ylös, 90 astetta alas ja kameran ohi takaisin asemalle.
Yksi parhaista tavoista käyttää yksi minuutti elämästään.
Ja kun adrenaliinista tärisevät kädet saivat repun lokerikosta ulos ei ollut muuta ehtävissä kuin sännätä äkkiä takaisin jonoon onnellisena siitä että kerrankin se oli juuri niin lyhyt kuin sen toivoisi aina olevan.
Dodonpa:n käsittämätöntä vauhtia kuvaa hyvin se, että vaikka radan kävi ajamassa useamman kerran, yllättyi lähtökiihdytyksestä aina vaan uudelleen. Erityisen miellyttävä kyyti oli toinen kierros jolloin pääsimme istumaan etupenkkiin hyvin mitättömän tuulilasin taakse todelliselle aitiopaikalle. Tuona ajankohtana Dodonpa oli vielä maailman nopein vuoristorata, sillä Cedar Pointin huvipuistoon, Ohioon valmistumassa ollutta uutta tittelin haltijaa (Top Thrill Dragster), ei ollut vielä avattu.
Päivän kuluessa kokeilimme muitakin pienen puiston laitteita mutta vain nämä kaksi olivat kuninkaallista luokkaa kooltaan ja laadultaan. Illan lähestyessä nousimme jälleen bussiin ja suuntasimme takaisin kohti Tokiota, toivoen että voisimme joskus palata viettämään samanlaisen päivän tuossa mainiossa puistossa.
Tilastotietoa
DODONPA
FUJIYAMA
BLUE FALL
Kuvia puistosta
Kiskot läpi maailmanpyörän
Yokohama Sea Paradise
Vaunu kiipeämässä
Tarrakuvia
Matkaseuraa
Blue Fall 107m
Menossa ylös
Todella ylhäällä
The greatest fall