etusivu huvipuistot teemapuistot tivolit lakkautetut tietoja
uutiset artikkelit

MILLAISTA ON TYÖSKENTELY WASALANDIASSA?

Sivut avattu 20.11.07

Työskentelin Wasalandiassa laitekuljettajana kesinä 1990-1991, sekä järjestysmiehenä vuonna 1992.

Työajat

Huvipuisto aukesi keskipäivällä ja oli avoinna päivittäin kello 21 saakka, paitsi juhannusaattona sekä Vesifestivaalien aikana, jolloin puisto oli auki elokuussa ainakin kahtena päivänä kello 24.00:n saakka. Keskiyöhön kestävät työvuorot olivat todella raskaita, koska minkäänlaista vuorottelua Wasalandiassa ei tunnettu. Ainoastaan paussi-tuuraajat kiersivät laitteita päivittäin. Laitteita ajettiin aina viimeiseen minuuttiin asti paitsi Koskenlaskua, johon ei otettu enää asiakkaita klo 20.45 jälkeen.

Työasut

Työasuna oli kesinä vuosina 1990-1992 firman puolesta pikee- tai T-paidat sekä pusakka. Helteellä naistyöntekijät saivat käyttää hametta, mutta miehet eivät saaneet käyttää sortseja. Tuolloin oli muodissa revityt sortsit, joista saattoi vilkkua paljas pakara. Tietenkin joku miespuolinen oli käyttänyt juuri seallaisia housuja ja aiheutti sitten yleisen sortsikiellon. Itse kiersin tätä kieltoa käyttämällä college-housuja, joista käärin lahkeet ylös.

Perehdytys

Huoltomiehet tai jo aiempina kesinä töissä olleet työntekijät hoitivat opastuksen miten laitteita ajetaan. Yleensä ohje kuului, "Käynnistä laite tuosta Start -nappulasta ja jos tulee joku hätätilanne, paina hätäpysäytys nappia".

Itse työ

Koska olin 19-vuotias aloittaessani, toimin pääasiassa isoilla laitteilla. Ensimmäisinä kolmena päivänä olin Enterprisellä. Wasalandiassa oli mm. Gravitron -niminen painekattila, jossa olin usein myös perättäisinä päivinä kuskina, koska muilla oli ongelmia pään- tai kai lähinnä vatsan kanssa ko. laitteessa. Kieltämättä työpäivän jälkeen päässä tuntui pyörivän.

Tukkijoessa vaunut tahtoivat jäädä usein viimeisen nousun tai laskun telamatolle jumiin jonkinlaisen sensorivian vuoksi. Sitten vain kipitettiin ylös, toisinaan jopa toistakymmentäkin kertaa päivässä, kampeamaan vaunu kakkosnelosen pätkällä liikkeelle. Siinä sai olla tarkkana, ettei pudonnut alas, koska hihna käynnistyi heti kun vaunu oli saatu liikkeelle. Kuuminakin päivinä Tukkijoella työskentely oli kalseahkoa, koska vesi oli kylmää.

Lastenlaitteilla olin harvemmin ja niitä kuljettikin useimmiten nuoremmat tytöt. Ikärja lastenlaitteiden kuljettamiseen oli muistaakseni 17-vuotta. Rio Grande -junaa tai muiden lastenlaitteiden kuljetusvuoroa pidettiin keljuna nakkina, koska niissä ei ollut kuljettajalle koppia, vaan laitteilla piti seistä koko päivä, sateessa tai paisteessa.

Sateella oli kohtuullisen ankeaa, jos ei sattunut omistamaan sadevaatteita. Kertakäyttösadetakeista ei kauaa ollut suojaa. Tuolloin tuli usein ihmeteltyä, miten asiakkaat viitsivät tulla huvipuistoon kaatosateellakin. Erityisesti isot laitteet kuten Enterprise -jossa piti kuivata penkit ennenkuin asiakas istui vaunuun - olivat aika keljuja sateella. Lisäksi piti huolehtia laitteen lastaamisesta tasapainoon, koska muuten laite ei noussut pystysuoraan.

Hellepäivinä Enterprise, Piraatti ja Super Telecombat olivat kuin ulkosaunoja. Laitteiden kirkkaista pelleistä sai kyllä rapean rusketuksen. Ja voi sitä kärsimystä, jos aurinkolasit unohtuivat aamulla kotiin.

Kerran olin Enterprisellä juhannusaattona, kuin puisto oli 24:ään auki. Jouduin siivoamaan kolmet oksennukset illan aikana. Yksi kaveri oksensi juuri kun vaunu oli lakipisteessä.

Pitkien aukiolojen päivinä oli kaksi henkilöä isoilla laitteilla, koska väkeä oli silloin paljon liikkeellä. Olisi tosin ollut suotavaa, että useimmiten laitteissa olisi ollut kaksi työntekijää. Ainoastaan Tukkijoessa oli kaksi henkilöä koko ajan. Toisinaan oli nimittän hankaluuksia asiakkaiden kanssa ja laitteilla ei ollut puhelimia lainkaan.

Laitteille oli jaettu ruuttuvihot, joihin sai raapustaa vapaamuotoisesti ajatuksia vaikka päivän kulusta tai mielenkiintoisista asiakkaista.

Turistina huvipuistossa

Asiakaskunnassa oli usein ruotsalaisia ja norjalaisia. Täytyy myöntää, että suomalaiset ja norjalaiset erottuvat edukseen tässä yhteydessä. Ruotsalaiset kysyivät - lähes aina kaikki - että ovatko hinnat Suomen vai Ruotsin valuutassa. Kerran minulta kysyttiin, että kuinka pitkä matka on satamaan ja kun vastasin ruotsiksi niin vastakysymys oli, että Ruotsin vai Suomen kilometreinä. Samaten kuin ruotsalaiset kysyivät kellonaikaa, niin joka kerta tuli sama vastakysymys- Ruotsin vai Suomen aikaa? Usein ruotsalaiset kysyivät myös, että missäpäin kaupunki on. Erityisesti silloin, kun satuin olemaan järkkärinä passissa kaupunginpuoleisella portilla. Lukijoille tiedoksi, että kaupunki näkyy todella hyvin tuolta portilta. Nykyisin kaupungin puoleinen sisäänkäynti lienee suljettu kokonaan. Suomalaisella ja ruotsalaisella turistilla on se ero, että suomalaisilla on lähes aina hankittuna vieraan paikkakunnan kartta, jolla voi luovia oudossa ympäristössä.

Palkka ja ruokailu

Palkka oli kyllä laitekuljettana ollessa aika huono vain 28 markkaa tunnilta. Järjestysmiehenä sai vähän enemmän. Pisin työrupeama oli minulla 11 päivää putkeen ilman vapaapäiviä. Tosin omiin vuoroihin sai vaikuttaa eikä ketään pakotettu tuollaiseen.

Ruoasta ei saanut alennusta, grillejä lukuunottamatta, joten pääasiallisesti työpäivänä pärjättiin eväsleivällä. Samaten ruuhkapäivinä sai suosiolla unohtaa syövänsä ravintolassa tai grillillä, koska paussi oli vain 30 miuuttia. Normaalina työpäivänä oli lisäksi kaksi 15 minuutin kahvipaussia.

Työpaikkaedut

Hyvänä puolena voi mainita, että laitteilla sai vapaapäivinä ajella ilmaiseksi niin paljon kuin huvitti, ja yleensä pari kertaa kesässä kyllä riitti. Linnanmäellä ja Särkänniemessä sai vapaalippuja, Linnanmäellä viiden vapaalipun nipuissa. Se sijaan Wasalandiassa Linnanmäen ja Särkänniemen työntekijät saivat ajaa laitteissa niin paljon kuin heitä huvitti esittämällä henkilökorttinsa.

Laiterikot

Laiterikon sattuessa piti saada hankittua huoltomies paikalle. Useimmiten rikki olivat Enterprise ja Mustekala. Laitteella oli oltava valmiudessa, ellei sitten huoltomies todennut vian korjauksen kestävän niin kauan, että pystyi lähtemään vaikkapa tauolle.

Jekut

Joskus hiljaisina päivinä tuli annettua kavereille ja näpsäköille tytöille pidennettyjä ajoaikoja. Esimerkiksi Piraattia on helppo ajaa käsiohjauksella. Jotkut laitteethan olivat täysin käsiajossa, esimerkiksi juuri Gravitron sekä Music Express. Mustekalassa, Super Telecombatissa ja Enterprisessä ajoaikaa sai muutettua asettamalla ajokellon haluttuun aikaan.

Yleistä

Wasalandian työn hyvä puoli oli se, että töissä tutustui muihin samanikäisiin ihmisiin. Myös kunto pysyi siellä hyvänä, koska sekä laitekuljettajana, että järkkärinä tuli käveltyä varmasti yli suositusten jokaisena työpäivänä.

Epävirallisia henkilökunnan juhlia oli yleensä muutaman kerran kesässä. Kauden loputtua oli sitten päättäjäiset, jossa oli tarjolla syötävää ja juotavaa talon piikkiin. Yleisesti voin todeta, että yhteishenki oli hyvä. Tietysti joukkoon mahtui myös muutama ynseä tyyppi- lähinnä kioskien henkilökuntaa - mutta pääsääntöisesti kaikki tulivat toimeen kaikkien kanssa.

Wasalandia vuonna 2007

Vierailin 15 vuoden tauon jälkeen tänä kesänä Wasalandiassa ja täytyy todeta, että työskentelyolosuhteet ovat nyt paljon paremmat. Lastenlaitteilla on suojakopit, joissa voi pitää sadetta. Työnantajan puolesta on nyt myös kunnolliset sadevarusteet. Ennenkaikkea, puisto on auki vain klo 18 saakka. Kuskit vaihtavat laitteita puolessavälissä työpäivää.

Huvipuistona Wasalandia on selvästi kärsinyt Powerparkin läheisyydestä. Kaikki oli vähän nukkavierua ja henkilökuntaa tuntui olevan enää ehkä puolet siitä, mitä omana aikanani oli kun olin siellä töissä.

Mustekalasta oli poistettu moottorit, jotka pyörittävät vaunuja yhdistävää ristikkoa, joten pyöriminen oli aika laimeaa. Wasalandia olisi tarvinnut jo alusta saakka kunnollisen vuoristoradan. Nyt myöhemminhän kohderyhmäksi on valittu perheen pienimmät, mikä ei kylläkään valitettavasti näy Wasalandian hinnoitttelussa, kun valvojana toimivan aikuisenkin pitää maksaa täysi hinta rannekkeesta, vaikkei hän itse ajelisikaan laitteilla.

Pääsivulle