TEX WILLER TARINAT 1975
KUOLEMA TULEE TAIVAALTA 1975/1/86
MESCALEROT 1975/2/110
KAPINOITSIJA 1975/5/49
DAKOTOJEN SANOMA 1975/6/115
SMARAGDITOTEEMI 1975/8/73
MIES DENVERISTÄ 1975/9/85
LUVATTU MAA 1975/11/93
KUOLEMA TULEE TAIVAALTA 1975/1/86
Todella eriskummallinen seikkailu, jossa mukana ei ole yhtään
ainutta roistoa, mutta ruumiita syntyy sitäkin enemmän. Tapahtumat
saavat alkunsa kun Hopien alueelle putoaa eräänä yönä valtava
meteoriitti. Sen synnyttämässä kraaterissa alkaa kasvaa outoja
kasveja, joista irtoaa liikkumaan kykeneviä pyöreitä, piikikkäitä
palloja. Nämä kykenevät tappamaan ihmisen tai eläimen
silmänräpäyksessä ampumalla myrkyllisen piikin. Tämän jälkeen kasvi
imee uhrinsa veren kuiviin. Kasvin ominaisuuteen kuuluu vielä se,
että se liikkuu vain öisin.
Eräs kraaterin juurelle leiriytynyt Hopipaimen joutuu ensimmäiseksi
uhriksi. Läheisessä kylässä luullaan jonkun murhanneen
intiaanin, ja pari miestä lähtee seuraavana yönä väijyksiin
kraaterin rinteille aikeinaan kostaa murhaajalle. Myös näiden
miehien loppu tulee nopeasti, ja pian oudot kuolemantapaukset alkavat
lisääntyä. Lopulta tieto kantautuu Texin ja kumppaneiden korviin, ja
nämä lähtevät Hopien alueelle tutkimaan asiaa.
Myös Texin porukka on sitä mieltä, että outojen
kuolemien takana on ihminen, mutta sattumalta he vievät yhden
kasveista El Moriscon tutkittavaksi, jolloin kasvin salaisuus
alkaa paljastua. Samalla keksitään myös keino tuhota ne.
Seikkailussa on muuten mielenkiintoisia viitteitä muihin tarinoihin.
Siinä puhutaan esim. Mefistosta ja tämän pojasta Yamasta, vaikka
ensimmäinen Yama seikkailu on Suomessa julkaistu vasta vuonna
1982. Tämä paljastaa tarkkaavaiselle lukijalle jo vuonna 1975 mitä
tuleman pitää. Tarinassa puhutaan toisestakin tulevasta, vuonna 1976
ilmestyneestä seikkailusta
El Morisco, jossa kuolleet muumioituvat
samalla tavalla kuin tässä kertomuksessa. Kaiken tämän sekasotkun
syynä on se, että kirjojen alkuperäinen ilmestymisjärjestys on aivan
toinen kuin Suomessa.
MESCALEROT 1975/2/110
Arizonassa lähellä rajaa toimii Lucero-nimisen intiaanin johdolla
Mescalero-kopla, joka tekee hyökkäyksiä mm. postivaunuja vastaan.
Vastoin normaalia intiaanien käytäntöä nämä ryöstävät rahaa ja
muita arvoesineitä jättäen aseet ja hevoset rauhaan. Erään ryöstön
yhteydessä sattuu yksi uhreista jäämään eloon, ja tämä on
kuullut nimen Lucero, joka tarjoaa johtolangan koplan jäljillä
ollevalle Texille. Mescalerot ovat kuitenkin mestarillisia
harhauttajia ja niinpä Texin ja kumppaneiden tutkimukset vetävät
vesiperän kerta toisensa jälkeen.
Koplan tiedonhankinta on myös hoidettu erinomaisesti kaupustelevan
meksikolaisen avulla. Eräs sheriffi Tombstonessa muistaa
kuitenkin sattumalta nimen Lucero muussa yhteydessä. Tämä oli
aikoinaan Jesuiitta-luostarin mallioppilas. Vastoin sheriffin arvailuja
kyseinen Lucero onkin sama, joka johtaa Mescalero-joukkoa, ja
niin alkaa silmukka kiristyä koplan kaulan ympärillä.
Meksikolainen kaupustelija paljastuu ja Texin porukka järjestää ansan
Luceron joukkiolle. Haavoittuneen rosvojohtajan jälkiä on helppo
seurata, ja lopulta paljastuu myös tämän ovela huijaus: Päivisin
intiaani tekeytyy rikkaaksi meksikolaiseksi tilanomistajaksi,
Don Fabioksi. Muu kopla naamioituu meksikolaisiksi lammaspaimeniksi.
Muu porukka saadaan kuitenkin ratsuväen avulla
kiinni, ja haavakuumeen vaivaaman Luceron jäljet vievät nelikon
suoraan samaan munkki-luostariin, jossa Lucero oli poikasena
opiskellut.
KAPINOITSIJA 1975/5/49
Suorastaan surullinen tarina väärinymmärretystä intiaanista,
Apache-Kidistä. Tämä oli huippuopas armeijan palveluksessa, mutta
joutuessaan kerran kahakkaan kapinallisten Broncojen kanssa ja
myöhästyessään aikataulusta antaa idioottimainen kapteeni
Pierce käskyn panna Apachetiedustelijoiden joukon tyrmään. Tämä
on intiaaneille suuri häpeä, ja nämä karkaavat sotilaiden leiristä
haavoittaen lievästi muutamaa sotilasta.
Tex ja Carson tulevat juttuun mukaan kun he tapaavat intiaanien
jäljille lähteneen partion. Tex päättää Apache-Kidin ystävänä
auttaa tätä, ja pääseekin neuvottelemaan tämän kanssa. Tex lupaa
puhua intiaanien puolesta ratsuväen leirissä, jotta intiaanit
saisivat vain lievän tuomion. Kapteeni Pierce on myöntyvinään
tähän ja intiaanit palaavat kaikessa rauhassa leiriin, ja alistuvat
oikeudenkäyntiin. Siellä heidät kuitenkin tuomitaan kuolemaan,
ja niin keitos on valmis.
Tex onnistuu saamaan intiaaneille
puolueettoman siviilioikeudenkäynnin, mutta katkeran jalkaan
haavoittuneen tiedustelijan, Al Siebertin, todistuksen ansiosta
Apache-Kidin joukkio tuomitaan useaksi vuodeksi vankilaan. Matkalla
Yumaan intiaanit karkaavat ja aloittavat viimein verisen terroriteon
sarjan. Tex ja Kit yrittävät vielä kerran houkutella Kidin
luopumaan väkivallasta, mutta liian myöhään. Intiaanien kohtalo
on jo sinetöity, eikä Tex voi muuta kuin seurata sivusta tapahtumia.
DAKOTOJEN SANOMA 1975/6/115
Nelikkomme on ratsastamassa pohjoisessa Kalliovuorten seutuvilla,
kun he törmäävät äskettäin kuolleen intiaanin ruumiiseen. Lähempi
tarkastelu osoittaa, että kuollut on lähes pelkkää luuta ja
nahkaa. Tämän taskusta löytyy avunpyyntö läheiseen varuskuntaan,
koska pieneltä Dakota-kylältä on ruoka loppunut täysin. Kumppanukset
etsivät kylän, ja näkevät sen olevan täydellisen nälkäkuoleman
partaalla. Syynä tähän on se, että avustuslähetykset intiaaneille
on lopetettu tyystin.
Tex ja kumppanit päättävät ottaa selvää asiasta, ja syyksi
paljastuu se, että intiaanit ovat antaneet tarvikkeiden tuojille
kultajyviä pienen extran saamiseksi. Great Fallsin intiaaniasiamies
Nick Billing, jonka vastuulla avustukset ovat, on
päättänyt tapattaa nälkään koko kylän, ja napata sitten haltuunsa
kultaesiintymän. Kit ja Tiger jäävät metsästämään kylälle ruokaa,
ja Tex sekä Carson lähtevät selvittelemään asiaa kaupunkiin.
Great Fallsissa toimii sheriffinä entinen Fort Defiancen kersantti
Bart Logan, joka tarjoaa auliisti tietojaan. Kaverukset
pääsevät astumaan Billingin hännälle, ja tämä yrittää raivata
Rangerit pois tieltään. Samalla kohti intiaanikylää lähtee roistojoukko,
jonka tehtävänä on ampua kylän mahdolliset eloon jääneet. Roistot
joutuvat kuitenkin Kitin ja Tigerin luotisateeseen
ja jäävät kiinni. Tex ja Carson joutuvat puolestaan pakenemaan
koiravaljakoilla palkkamurhaajia, mutta vievät lopulta voiton.
Pian on kylliksi todisteita Billingiä vastaan, ja tämä päättää
paeta lyöden kaikki yhden kortin varaan.
SMARAGDITOTEEMI 1975/8/73
Tex ja Tiger ovat kuulleet pienessä Kaibabi-kylässä tarinan
naistenryöstöistä. He kuvittelevat sen olevan pelkkää mielikuvituksen
tuotetta, kunnes he näkevät nuoren intiaaninaisen sidottuna
kanootissa keskellä vuolasta jokea. Tyttö pelastetaan, ja
tältä kumppanukset kuulevat tarinan Hualpai-heimosta, joka ryöstää
lähiseudun heimojen tyttöjä, ja uhraa heidät jumalilleen.
Tästä päätetään tehdä loppu. Tiger lähtee hälyyttämään Navajoja,
ja Tex lähtee muutaman dynamiittipötkön hankittuaan pelastamaan
vangittuja naisia.
Savumerkkiharhautus tyhjentää Hualpai-kylän sotureista, ja
Texillä on helppo työ vapauttaa vangit ja paeta läheisen vuoren
huipulle. Paikkaa on helppo puolustaa vihaisia Hualpaita vastaan,
kunnes Tigerin ja Kitin johtamat Navajot saapuvat kurittamaan
rosvoilevia intiaaneja.
MIES DENVERISTÄ 1975/9/85
Tex ja Carson ovat viettämässä hiljaiseloa Navajokylässä, kun
sinne saapuu erikoinen vieras. Tämä on Pinkertonin agentti, joka
houkuttelee vastahakoiset kumppanukset mukaansa etsimään pari
vuosikymmentä sitten ryöstettyä valkoista poikaa. Pojan isä on
juuri kuollut, ja jättänyt jälkeensä suuren perinnön. Ongelmana
on vain se, että pojasta on kasvanut täysiverinen Comanche-
soturi, joka kuuluu Yksinäisen Suden heimoon.
Kolmikko aloittaa tiedonhankintansa Comancheroilta, jotka ovat
häikäilemättömiä aseiden, viskin ja varastetun tavaran kauppiaita.
Mies nimeltä Bud Randolph joutuu ensimmäisenä kovaan käsittelyyn,
ja laulaa lisätietoja. Tämä luulee kuitenkin Rangereiden aikeena
olevan salakuljetustoiminnan lopettamisen, ja usuttaa koplansa
näiden kimppuun. Tuloksena Randolph itse, ja muutama muu roisto
potkaisee tyhjää, jolloin toinen hirttämätön, Louis Shafter
yrittää houkutella intiaanit samalle asialle. Comanchet eivät
kuitenkaan näe mitään syytä lähteä Navajojen päällikön kimppuun,
joten Shafter joutuu turvautumaan salakuljettajien apuun.
Texin porukka suojautuu kukkulalle, jonka juurella roistot sytyttävät
ruohikon palamaan aikeinaan käristää Tex elävältä.
Pienen puron ja vastapalon ansiosta tämä jää yritykseksi, ja niin
roistot saavat pian lyijyä vastaansa. Ratsuväen tulo selvittää
lopullisesti asian, ja niin kaikki on valmista neuvottelua varten
Comanchien kanssa.
LUVATTU MAA 1975/11/93
Tex on kumppanustensa kanssa matkaamassa Utahissa, kun he äkkiä
kuulevat pyssyn pauketta. Kaksi murhaajaa ammuskelee vaunua, ja
tappaa kuskin. Rangerit puuttuvat peliin, ja ammuskelijat lähtevät
karkuun. Vaunuista jää kuitenkin henkiin tapetun miehen tytär, jonka
Tex vie läheiseen Cedar Cityyn. Toiselta ammuskelijalta putoaa
erikoismallinen hattu ammuskelun tiimellyksessä, joten Rangerit
pääsevät pian konnien jäljille.
Paljastuu, että kaupungin napamies, mr. Goldfield, rahoittaa koplaa,
joka ryöstää Kaliforniaan matkaavia karavaaneja. Hänen kätyrinsä
Clayton ja opas Bert Adams opastavat matkalaisia, ja johdattavat
heidät intiaanien väijytykseen. Kylästä on juuri lähdössä kaksi
karavaania, joista toinen on rauhallisten kveekareiden matkue. Heidän
oppaansa oli väijytyksessä ammuttu mies. Tarkoituksena oli
pakottaa kveekarit liittymään Claytonin karavaaniin ja sitä
kautta ryöstettäväksi. Tex kovistelee muutamalle Goldfieldin
kätyrille, ja pohatta laittaa tappajat asialle. Nämä kuitenkin
epäonnistuvat heti alkuunsa.
Molemmat karavaanit lähtevät omalla tahollaan, ja Adams lähtee
viemään sanaa Cheyenne-koplan päällikölle Kentolle. Intiaanit
päättävät hyökätä eräänä yönä, mutta yllätys menee myttyyn osin
tiedustelemaan lähteneiden Tigerin ja Texin tulivoiman avulla.
Intiaanit suuttuvat tappiostaan entisille valkoisille
rikostovereilleen, ja päättävät nyt tuhota molemmat karavaanit
kokonaisuudessaan. Nelikko paljastaa kuitenkin Claytonin pelin,
ja yhdistää molemmat karavaanit, joka osoittautuukin liian kovaksi
palaksi Cheyenneille. Nämä saavat hyökkayksensä yhteydessä
menolipun hiililapion varteen.
< Vuosikerta 1974...
Vuosikerta 1976 >