Pönttövuoren vanha tunneli. Kiskot on nykyään jo poistettu.

Pönttövuoren rautatietunneli on kaivettu käsipelillä Suomen itsenäisyyssodan aikoihin. Se on noin 1.2km pitkä, ja oli aikanaan Suomen pisin rautatietunneli. Tunneli sijaitsee Jyväskylän ja Pieksämäen välisellä radalla, lähellä Lievestuoretta. Kuinka ollakkaan, allekirjoittanut on syntynyt kyseisessä paikassa, ja päätti jo vaahtosammuttimen kokoisena vielä jonain päivänä kävellä tunnelin läpi.

Unelman toteuttamiseen meni kuitenkin 25 vuotta. Muutama vuosi sitten rataosuus sähköistettiin, ja uusi tunneli kaivettiin runsas sata metriä vanhan viereen. Vanha tunneli on nykyään poistettu käytöstä, joten siinäpä olikin oivallinen lähtökohta pienelle seikkailulle. Lisätäkseni nautintoa päätin tietenkin lähteä reissuun yksin, varustautuneena yhdellä ainoalla taskulampulla, joka sammui pienestä kopautuksesta, enkä tietenkään ilmoittanut kenellekkään aikeestani.

Uusi tunneli sähköjunia varten.

Oppaaksi olin varannut peruskarttalehden 3212 11. Tunnelille käännytään Vaajakosken ja Lievestuoreen väliseltä valtatieltä paikallisen eläinpuiston kohdalla, ja yllättäen sinne johtaa hyväkuntoinen hiekkatie. Itseasiassa autolla pääsee melkein uuden tunnelin suuaukolle saakka. Vanhaa tunnelia joutuikin vähän aikaa etsimään, koska luonto on alkanut nopeasti ottamaan omaansa takaisin. Vanha tunneli sijaitsee uudesta katsottuna valtatiellepäin, ja löytyi heti, kun tajusin seurata maaston muotoja. Eniten hämää se, että kiskot on poistettu, ja tunnelille vievää ratapohjaa luulee kapeaksi hiekkatieksi. Lisäksi vanha rata on tehnyt yllättävän jyrkän mutkan ennen tunnelinsuuta.

Rata on tehnyt yllättävän jyrkän mutkan ennen tunnelia.

Seurasin siis vähän aikaa "hiekkatietä", ja äkkiä tunnelinsuu tupsahti mutkan takaa esiin. Aukko on paljon pienempi, kuin olin kuvitellut, ja on lievästi sanottuna luotaan työntävän näköinen. Ei siis muuta kuin sisään. Paikka on kylmä, kostea ja tuoksuu ummehtuneelta. Luonnonvalo katoaa tunnelissa muutamassa kymmenessä metrissä. Samalla edessä tulee näkyviin kaukainen valopiste, joka on tunnelin toinen pää. Jos sisällä on sumua, niin saattaa kuitenkin joutua kävelemään monta sataa metriä, ennenkuin toinen pää alkaa näkymään. Leveyttä tunnelilla on sen verran, että ihminen todennäköisesti mahtuisi juuri ja juuri seinän ja junan väliin.

Matka jatkui ja taakse jäävä valopiste kävi aina vaan pienemmäksi, mutta etupää ei tuntunut lähenevän lainkaan. Tässä vaiheessa alkoi tehdä jo mieli kääntyä takaisin. Seinistä törrötti metallisia palkkeja, joiden päällä on ilmeisesti kulkenut johtonippuja. Tunnelissa on kuulemma ollut valotkin, mutta ne on jo poistettu. Lähellä sisäänmenoaukkoa löytyi jopa käytöstä poistettu ryhmäkeskus.

Keskellä tunnelia oli pari isoa syvennystä.

Kaukaiset valopisteet tunnelin molemmissa päissä olivat viimein saman suuruiset. Arvelin olevani puolessa välissä. Sinne oli tehty pari syvennystä, joissa on varmaan säilytetty koneita rakennustyön tai huollon aikana. Nyt ne olivat täynnä roskaa. Eksyminen on siis täysin mahdotonta, koska jos ulkona on valoa, niin aina jompikumpi pää on näkyvissä. En silti jäänyt kuppailemaan keskivaiheille, vaan jatkoin matkaa. Kohta eteen ilmestyi paikkoja, joissa oli hyvin paksu sumuverho. Kun niistä pääsi ohi, alkoikin toinen pää jo lähestymään vauhdilla.

Ulostuloaukko 50 metrin päästä kuvattuna.

Viimeisen sadan metrin matkalla pohjalla oli jäätä, vaikka oli heinäkuun alkua. Kylmä viima tuntui vielä kymmeniä metrejä tunnelin ulkopuolella. Sitten muutaman metrin aikana ilman lämpötila nousi ainakin kymmenen astetta. Tuntui, kuin olisin saapunut trooppiseen ilmastoon

Tunnelin toinen pää on huomattavasti siistimpi.

Räpsin muutaman valokuvan tunnelin toisesta päästä, ja pohdiskelin, kiipeäisinkö kukkulan kautta takaisin alkupäähän. Ilma enteili kuitenkin ukkosta, enkä viitsinyt olla silloin korkean mäen huipulla. Siispä menin takaisin tunneliin ja samaa reittiä takaisin. Tunnelin suulla huomasin kyltin "Vaara, pääsy kielletty", jota ei toisesta päästä löytynyt. Olin siis luvattomilla asioilla.

Laitoin sekundaattorin päälle mitatakseni kauanko reissuun kuluu. Luonnonvalo hävisi taas silmissä, mutta tunnelin toinen pää ei alkanut millään näkymään, vaikka sammutin välillä taskulampun. Syynä tähän oli se, että sumu oli keskittynyt juuri siihen päähän, jossa itse olin. Ohitin taas samat syvennykset kuin aikaisemmin, ja muutaman jännittävän minuutin jälkeen astuin lopulta ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Kello näytti aikaa 10 minuuttia 58 sekuntia. Se on mitattu reippaalla kävelyvauhdilla. Hiljaa tunnelissa ei edes tee mieli kävellä. Puolivälissä on siis runsaan viiden minuutin kävelymatka ulos. Voisi sanoa, että paniikkitilanteessa ulos juoksee alle kahdessa minuutissa.

Suosittelen lämpimästi Pönttövuoren unohtumatonta ekskursiota. Ota kuitenkin ensin selvää, onko tunneliin meno edes sallittua. Ota mukaan ainakin kaksi taskulamppua, varaa lämmintä vaatetta, älä mene yksin, ja ilmoita jollekulle aikeistasi. Ennenkaikkea pidä mielessä, että tunnelissa asusteleva turisteja syövä hirviö saattaa silti olla olemassa, vaikka itse en sitä nähnytkään. Äläkä säikähdä, jos keskivaiheilla tunnelin laidasta löytyy irtonainen käsi. Tätä ei pelastusmiehistö koskaan löytänyt junan alle jääneestä työmiehestä, ja älä mene paniikkiin, jos puolessa välissä vastaan löntystelee karhu.

Alkuun

Lauri Vartiainen

Tällä sivulla on käyty kertaa 20.08.1998 jälkeen