PELIAUTOMAATTI-SIVU

"Topper" purkkapallo-automaatti, Victor, USA, 40-luku

Purkkapallo-automaatit ovat olleet ilonamme jo viime vuosisadan loppupuolelta lähtien. Ne ovat erinomainen tapa päästä harrastuksen alkuun. Ne ovat näyttäviä, eivät juuri vaadi säilytystilaa, ja niitä voi hyödyntää päivittäisessä käytössä. Silti ne ovat edullisia, vaikka automaatilla olisi ikää jo yli 50-vuotta. Laitteissa on yleensä säätömahdollisuus, joten niissä voi säilyttää muutakin kuin purukumia. Kukapa voi vastustaa karamellin kiusausta, kun sitä voi ottaa samanlaisesta laitteesta kun Hupu, Tupu ja Lupu Aku Ankassa. Purkka-automaatti sopii jopa säästöpossuksi, mikäli rahalukkoa hieman muutetaan.

Purkkapallo-automaatit joutuu yleensä tilaamaan Amerikasta. Niiden käypä hinta liikkuu alle 100 dollarin paikkeilla. Tällä hinnalla saa jo 40-luvulla tehtyjä laitteita. Kuvittele, mitä kaikkea automaatti on ehtinyt siinä ajassa kokemaan paikallisessa kadunkulmassa. Markkinoilla on useita tyyppejä joko muovi- tai lasikuvulla. Sisäpinnat on syytä puhdistaa ja kenties pintakäsitellä ennen käyttöönottoa.

Ensimmäiset voittoja maksavat peliautomaatit on tehty 1880-luvulla. 1960-lukuun asti ne olivat kuitenkin pääsääntöisesti mekaanisia.

Saksalainen Merkur on tyypillinen esimerkki yksikätisen rosvon eurooppalaisesta sovelluksesta. Hedelmäsymboolit on korvattu numeroilla, jotka ilmaisevat samalla voittosummaa.

Tämänkaltaisten pelien käypä hinta on 1000...2000 markkaa. Ulkomaalaista peliä ostettaessa on kuitenkin syytä muistaa hankkia samalla pelirahoja.

Flipperi on ehkä kaikista tunnetuin viihdepeli. Peli on kehittynyt suoraan Fortuna-pelistä. Tästä juontuu flipperin amerikkalainen nimi, pinball. Itseasiassa "flipper" tarkoittaa Amerikassa pelin alareunassa olevaa mailaa, jolla pallo lyödään takaisin kentälle.

Forttuunaa pelattiin yleensä saluunassa tai kaupan tiskillä. Peli toimi siten, että pelaaja maksoi tiskille, ja sai voiton, mikäli pistemäärä ylitti tietyn rajan. Pelilaudan päällä oli luonnollisesti lasi huijauksen estämiseksi.

Pelilaudat suurenivat vuosi vuodelta. 1930-luvulla flipperit sähköistyvät. Tämä mahdollisti automaattisen pistelaskusysteemin. Pian kentälle ilmestyivät myös solenoidit, jotka heittävät palloa ympäri pelilautaa. Silti flipperi oli tuolloin vielä puhdas onnenpeli. Kun pallo lyötiin sisään, pelaaja ei voinut muuta kuin katsoa sivusta.

Muutos tuli vuonna 1947, jolloin pelilaudan alareunaan asennettiin mailat, jolla taitava pelaaja saa pallon takaisin ylös. Näiden luultiin olevan alkuun pelkkä ohimenevä muoti-ilmiö, mutta kyseessä olikin modernin flipperin syntymä.

Kuvassa oleva Totem oli mukana seuraavassa mullistuksessa, jolloin peleihin tuli mikroprosessorit 1970-luvun puolivälin jälkeen. Toimivan flipperin voi saada jo 1000...2000 markalla. 90-luvun alun hyväkuntoisten pelien käypä hinta näyttää olevan 3000...3500 markan paikkeilla.

Ensimmäiset levyautomaatit olivat pelkkiä kolikoilla toimivia gramofoneja. Ne soittivat yhtä ainoaa kappaletta, ja sähköllä vahvistettua ääntäkin saatiin odottaa aina 1920-luvun lopulle. Moderni jukebox syntyi vasta 1930-luvulla, jolloin asiakkaat pääsivät itse valitsemaan kappaleet. Tuolloin 12-levyn valikoima oli vielä kova sana.

Jukeboxien kulta-aikaa oli 40- ja 50-luku. Laitteista tuli silmiähivelevän kauniita, ja levyvalikoimakin kasvoi koko ajan. Suurin harppaus tapahtui 50-luvun alussa, kun vanhat savikiekko-levyt korvattiin nopeuden 45 rpm. vinyylilevyillä.

Jukeboxeihin saa palamaan rahaa niin paljon kuin haluaa. Kalleimmat keräilymallit maksavat rapakon takana noin 30 000 dollaria. Jukeboxeja saa kuitenkin jo alle 5000 tuhannella markalla. Tällöin ne ovat yleensä 60- tai 70-luvuilla tehtyjä rumiluksia. Jos halutaan näyttävä, klassinen malli, niin tällöin 10 000 mk ei ole vielä hinta eikä mikään. Hintaskaala on laaja ja vaihtelee malleittain, joten ensikertalaisen on syytä olla todella tarkkana.

Pachinko on japanilaisille sama kuin pajatso suomalaisille. Myös tämä peli on kehittynyt forttuunasta, ja muistuttaa sitä paljon enemmän kuin flipperi, vaikka pelilauta onkin pystyasennossa.

Peli toimii pienillä kuulilla. Pelaaja yrittää tähdätä laudalla oleviin aukkoihin. Jos tämä onnistuu, niin kone sylkäisee samantien lisää kuulia pelattavaksi.

Miljoonat japanilaiset pelaavat Pachinkoa päivittäin. Isoissa pelihalleissa saattaa olla jopa satoja koneita. Voittoisan illan päätteeksi jäljellä olevat kuulat voi vaihtaa kassalla tavarapalkintoihin. Nämä voi puolestaan vaihtaa rahaksi hämäräperäisestä luukusta parin korttelin päässä.

Pachinko on Suomessa erittäin harvinainen peli. Toin oman koneeni suoraan ulkomailta. Allekirjoittanut pystyy tilaamaan niitä lisää, jos jotakuta kiinnostaa. Hinta tulee kuitenkin olemaan 3000 mk pahemmalla puolella. Sillä hinnalla saa jo hyvän flipperin.

Suomessakin osataan tehdä hyviä peliautomaatteja. Speedmaster-tyyppinen peli on tunnettu Speden Speleistä, tosin tämä malli on paljon parempi, koska se sallii useamman virheen eikä anna bonusta viivyttelystä.

Erilaiset testerit olivat erittäin suosittuja jo 100 vuotta sitten automaattien alkutaipaleella. Erityisessä suosiossa olivat voimatesterit, ja shokkerit, jotka antoivat käyttäjälleen sähköiskuja. Niiden väitettiin parantavan kaiken mahdollisen reumatismista päänsärkyyn. Reaktiotesteri, tai muu testiautomaatti on loistava hankinta saunailtoja varten. Hintataso lähtee muutamasta sadasta markasta ylöspäin riippuen laitteesta, ja siitä, onko sillä antiikkiarvoa. Tällöin kuitenkin puhutaan kymmeniä vuosia vanhoista mekaanisista laitteista.

Yksikään peliluola ei ole täydellinen ilman limuautomaattia. Pystymalliset juoma-automaatit ovat lähtöisin 40-luvun lopulta. Legendaarisimmat mallit ovat tietysti vanhat Coca-Cola tai Pepsi-automaatit.

Vanhoja limuautomaatteja liikkuu Suomessa niin vähän, että hintatason muodostaminen on tapauskohtainen kysymys. Oma automaattini maksoi 2000 mk, mutta mikäli kyljessä lukisi Coca-Cola, niin hinta olisi varmasti heti paljon isompi. Sisälle mahtuu 56 pulloa.

Yksikätinen rosvo, eli hedelmäpeli, on kiistatta merkittävin peliautomaattityyppi. Se on kehitetty aivan 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Tällöin keksittiin yhdistää toisiinsa pyörivät rullat ja automaattinen voitonmaksu.

Laite säilyi mekaanisena aina 60-luvulle asti. Itseasiassa sisällä oleva koneisto (alakuvassa) on muuttunut hämmästyttävän vähän ennen sähköisen mallin kehittämistä.

Sähköisissä laitteissa hedelmärullat ovat puhtaasti asiakkaan ilona. Voitot määräytyvät aivan jossain muualla. Jos laitteen kyljessä on kahva, niin se on pelkkää kosmetiikkaa. On aivan turha kehitellä mitään kahvanvetosysteemiä, jolla voittaisi.

Yksikätisellä rosvolla on ollut fanaattisia vastustajia koko sen olemassaolon ajan. Automaattiteollisuus on vastannut tähän mielikuvituksekkailla keksinnöillä. Esimerkiksi hedelmäsymboolit ovat peräisin siitä, että alkuaikojen automaatit sylkäisivät ulos jokaisen pelin yhteydessä hedelmänmakuisia purukumeja tai minttukarkkeja. Laitteet olivat siis "myyntiautomaatteja", eivätkä pelikoneita. Jos kone hyvää hyvyyttään maksoi voiton, niin sillä oli luonnollisesti määrä ostaa lisää purukumia...

Käytännössä Suomessa ei ole markkinoilla lainkaan yksikätisiä rosvoja johtuen RAY:n monopolista. Kaikki myynnissä olevat laitteet ovat siis ulkomaisia. Amerikassa rosvot lähtevät 1500 dollarista ylöspäin. Muualla tehtyjä laitteita saattaa saada huomattavasti halvemmalla. Omat laitteeni maksoivat alle 1000 mk, tosin niiden kunto oli heikko.

Parkkimittari on täysiverinen kolikkoautomaatti siinä missä mikä tahansa muukin. Harva kuitenkin tajuaa, että tällaisen voi ostaa jopa kotiinsa.

Parkkimittari sopii kaikille harrastelijoille lompakon paksuudesta riippumatta. Amerikassa hinnat lähtevät 50 dollarin alapuolelta. Mikä mukavinta, laitteet ovat uusimpia malleja lukuunottamatta täysin mekaanisia. Mittari toimii erinomaisena harjoituskappaleena, mikäli tavoitteena on oppia ymmärtämään esimerkiksi mekaanisen hedelmäpelin salat.

Tämänkin parkkimittarin vieressä on varmasti seisonut monta klassista jenkkirautaa. Mittari on ollut vielä muutama vuosi sitten käytössä Ohiossa, USAssa. Olisi kiva löytää myös Suomessa käytössä olleita mekaanisia mittareita. Jos jollain on hyviä vinkkejä siitä, mistä niitä saisi, niin pistäkää heti sähköpostia tulemaan allekirjoittaneelle.

Tässä on ilmiselvästi Wanhan ajan jukebox, vaikka se ei rahalla toimikkaan. Tällainen on ollut kova sana sata vuotta sitten, ja vain harvalla oli siihen varaa. Laite on nimensä mukaisesti pianon ja harpun yhdistelmä. Käyttäjä pyörittää kampea, jolloin laitteessa oleva tukki pyörii. Siinä olevat naulat osuvat tahdissa kunkin koskettimen kohdalle, jolloin laite soittaa melodianpätkiä. Soitettavan melodian voi valita siirtämällä tukkia pari milliä sivusuuntaan. Yhdessä soittotukissa on 12 sävelmää ja sen voi vaihtaa toiseen tukkiin, jossa on seuraavat 12 sävelmää. Erilaisia tukkeja on valmistettu noin kymmenen kappaletta. Näitä laitteita on säilynyt vain muutamia kappaleita ja tämä yksilö on sarjanumeron perusteella vanhin yksilö koko maailmassa.

Englanti on erilaisten mekaanisten seinäpelien luvattu maa. Allwin on yleisnimitys peleille, jossa pallo ammutaan oikealta alhaalta ränniin. Se yritetään saada johonkin pelilaudan yläosassa olevista kupeista, jotka tuottavat voiton. Tässä tapauksessa yhdellä pelimaksulla saa vain yhden pallon. Jos se osuu voittokuppiin, niin rahan saa takaisin, sekä yhden ilmaisen pallon jolla voi yrittää seuraavaa kolikkoa ja uutta ilmaista palloa. Peli on siis raha-automaatti, joten valitettavasti näitä ei ole ollut Suomessa käytössä. Englannissa näitä pelejä on ollut ainakin jo 30-luvulta lähtien. Tämä yksilö on kuitenkin uutta tuotantoa.

Keilapeli on varmasti monelle varttuneemmalle pelaajalle tuttu näky. Näitä automaatteja oli Suomessakin käytössä 60-luvun lopussa ja 70-luvulla. Peli-idea on hieman samanlainen, kuin Strikessa. Tässä palloja ammutaan useampia, tyypillisesti 11 kpl. Pelin tarkoituksena on kaataa kaikki ylälaidassa olevat keilat. Jos tämä onnistui, niin palkinnoksi sai aikanaan tavaravoiton, joka noudettiin pelipaikan tiskiltä. Kone ei anna voittoja, mutta se antaa vapaapelin onnistuneen kaadon jälkeen. Keilapelejä on vielä tänäänkin käytössä muutamassa baarissa.

Mousin' Around on jo sitä aikaa, jolloin flipperit puhuvat. James Bondin erikoisuutena on tuplamelat, joiden käyttö vaatii muutaman pelin harjaantumisen.

Hei,
Nimeni on Lauri ja olen automaatti-holisti. Kierteeni alkoi, kun satuin eräänä päivänä Tikkurilan kirjastoon, ja tarkemmin sanottuna musiikkiosastolle. Eräässä hämärässä nurkkauksessa käteeni osui hollantilainen kirja, joka kertoi jukeboxeista. Sen värikkäät kannet vetivät minua puoleensa vastustamattomasti. Minun olisi pitänyt heittää se heti pois. Sen sijaan päätin lainata sen, vaikka minua varoitettiin jo pienenä automaattien vaarasta. Tiesin, että jo ensimmäinen kerta saattaisi johtaa pysyvään riippuvuuteen.

Ensimmäinen trippini jukeboxien maailmaan oli miellyttävä. Jos olisin mennyt heti hoitoon, niin olisin ehkä selvinnyt vielä kuiville. Sen sijaan työkaverini löysi Akateemisesta erään toisen kirjan, joka kertoi muistakin automaateista, kuin jukeboxeista. Matka pohjalle oli alkanut. Onneksi en ollut yksin, vaan ystäväni Make oli myös yhtä huonossa jamassa.

Niinpä ei kulunut kauaakaan, kun jo lueskelimme Keltaista Pörssiä, ja etsiskelimme ilmoituksia myytävistä automaateista. Äkkiä löytyikin lupaava ilmoitus, ja vaikka kultakalani olivat jo nälkäkuoleman partaalla, niin päätin kuluttaa perheen vähät rahat johonkin, joka tuo vain hetkellistä mielihyvää, peliautomaattiin.

Vaikka olotila olikin käytön jälkeen autuas, niin elimistöni vaati pian lisää, ja yhä suurempia annoksia. Ulkomailta tulleet kirjalähetykset auttoivat kyllä pahimpaan aamukrapulaan, mutta ennenpitkään jouduin myöntämään itsellenikin, että olen koukussa. Alennuin tuomaan myös automaatteja ulkomailta asti. Tärisevin käsin toin ensimmäisen purkkapallo-automaattini tullin vihreää linjaa pitkin. Edes tarkkanenäiset koirat eivät vainunneet pakettini sisältöä.

Siirryin nopeasti miedoista automaateista kovempaan kamaan. Olin monta vuotta varsinainen sekakäyttäjä. Limuautomaattia seurasi flipperi. Flipperiä seurasi jukebox. Tätä seurasi taas yksikätinen rosvo. Kierre oli loputon. Koko elämäni pyöri kolikkoautomaattien ympärillä. Ensimmäisenä herättyäni ajattelin mistä saisin lisää laitteita.

Lopulta kuulin ryhmästä nimeltä Suomen peliautomaattihistoriallinen seura. Se on kaltaisteni addiktien perustama terapiaryhmä. Yhdessä toinen toistamme tukien aiomme parantaa riippuvuutemme. Naapurini ei edes tiedä, että olen liittynyt tällaiseen ryhmään. Olemme täysin anonyymejä. Kerhomme puheenjohtaja on nimeltään Henrik Niinimäki. Tule mukaan, jos olet itsekin koukussa, ja jos et vielä ole, niin me lupaamme vetää sinutkin pohjalle.

Pääsivulle

Lauri Vartiainen

Tällä sivulla on käyty kertaa 03.08.1998 jälkeen