SUOMEN TIVOLI

Päivitetty 11.10.07

Yhteystiedot
Laiteluettelo
Valokuvia Suomen Tivolista
Lost but not forgotten: Kadonneet laitteet

Näkymä maailmanpyörästä

Suomen tivoli on ylivoimaisesti suurin kotimainen kiertävä tivoli. Se on iso jopa kansainvälisestikin ajateltuna. Tivolin laitemäärä päihittää esimerkiksi Wasalandian, joka on sentään kiinteä huvipuisto. Kävijämäärältään tivoli häviää ainoastaan Linnanmäelle ja Särkänniemelle. Kaiken tämän menestyksen takana on rohkea satsaaminen laitekantaan. Merkittävä osa kalustoa uusiutui 80- ja 90-luvun vaihteessa, ja senkin jälkeen Suomen Tivoliin on hankittu näyttäviä uutuuslaitteita jokaiselle kaudelle.

Suomen tivolin omistaa Sariolan maineikas sirkus- ja tivoli-suku. Samaan sukuun kuuluvat omistavat myös kilpailevan Tivoli Sariolan. Tivoli talvehtii Maantiekylässä Tuusulassa. Yritykset huomio: Myös Suomen tivolin palveluita on mahdollista vuokrata kauden ulkopuolella.

Suomen Tivolilla on erinomaiset omat nettisivut, joten en viitsi toistaa asioita, jotka on muualla esillä paremmin. Sivuilla on esimerkiksi todella mielenkiintoisia teknisiä tietoja laitteista, sekä tivolin historia. Käykää vilkaisemassa alla näkyvästä osoitteesta.

YHTEYSTIEDOT

Osoite: Suomen Tivoli, Tivolintie 9, 01560 Maantiekylä
Puhelin: 09-827 3778 tai 09-827 3776
Telefax: 0401-208 196
Nettisivu:
www.suomentivoli.fi

LAITELUETTELO

Laitteet on jaettu neljään kategoriaan:
1) Isot laitteet, joihin pienet lapset eivät pääse yksinään tai eivät ollenkaan
2) Perhelaitteet, johin pienet lapset pääsevät yksin, mutta myös aikuiset ovat tervetulleita. Raja isojen laitteiden kanssa on usein aika tulkinnanvarainen.
3) Lastenlaitteet, joihin aikuiset eivät pääse lainkaan, tai käyvät vain lasten seurassa
4) Käyntikohteet, jotka ovat maksullisia, ja joissa asiakkaat voivat kierrellä omaan tahtiinsa.

ISOT LAITTEET PERHELAITTEET LASTEN LAITTEET KÄYNTIKOHTEET
AutorataSamba BalloonClown aroundSupra
SombreroLohikäärmeCoke RaceZoo
GravitronCrazy WormHeppakaruselliPomppulinna
Musik ExpressFree FallPelle karuselliPallomeri
TwisterLulla
Giant WheelLeppäkerttu
High EnergySatujuna
RollercoasterKetjukaruselli
HalfPipeLasten maailmanpyörä
Dark ridePit Stop

VALOKUVIA SUOMEN TIVOLISTA

Valokuvat on otettu vuosina 1995-2003. Vuosiluku laitteen nimen jälkeen ilmaisee ensimmäistä kautta, jolloin laite oli käytössä. Kiitokset Jyrki Sariolalle ja Petri Sariolalle laite-tiedoista sekä Markku Jääskeläiselle erityisesti vanhojen laitteiden kuvista.

big_ketju.jpg 89k Ketjukaruselli

Ketjukaruselli on eräs Suomen vanhimmista tivolilaitteista. Se on valmistettu Saksassa, josta Suomen Messut osti sen 20-luvulla. Laite on toiminut mm. Karhumäen tivolissa sota-aikana. Laitetta on uudistettu lukemattomia kertoja, mutta siinä on edelleen mukana osa alkuperäistä tukirunkoa.

big_possu.jpg 82k Satujuna

Possujunia valmistaa Zamperla Italiasta.

big_pelle.jpg 57k Pelle karuselli

Tämä perinteinen ketjukaruselli on tarkoitettu perheen pienimmille.

big_zoo.jpg 67k Zoo

Zoo on oikea eläintarha pienoiskoossa. Vaunun sisällä on käärmeitä, liskoja ja muita matelijoita. Ulkona on muita eläimiä.

big_bouncy.jpg 90k Seikkailupomppulinna

Pomppulinna ei ole mikä tahansa linna, sillä sen sisällä on lukuisia kiipeily- ja törmäilykohteita.

big_pond.jpg 62k Pallomeri

Myös pallomeri on vaikuttavan kokoinen.

big_lady.jpg 87k Leppäkerttu, 1973

Laitteen on valmistanut Englantilainen Modern Products nimellä Ladybird. Se on Suomen yleisin huvipuistolaite, ja löytyy lähes jokaisesta tivolista ja huvipuistosta.

big_hevos.jpg 89k Heppakaruselli, 1987

Pienikin hevoskaruselli voi olla tyylikäs. Laitteen valmistaja on I.E. Park Italiasta.

big_supra.jpg 55k Supra, 1988

Supra oli aina kauteen 2003 asti Suomen ainoa liikuteltava hupitalo. Laitteen valmistaja on MMS Yhdysvalloista.

big_sizzler.jpg 65k Twister, 1988

Laitteen alkuperäinen nimi on itseasiassa Sizzler, jota valmistaa Wisdom Industries Amerikassa. Tämän laitteen on kuitenkin valmistanut lisenssillä PWS Manufacturing, jonka ARM (UK) Ltd osti.

big_gravitro.jpg 81k Gravitron, 1989

Gravitron saapui muonavahvuuteen kesken kautta 1989. Laite pyörii akselinsa ympäri kovalla vauhdilla, jolloin seinillä seisovat matkustajat liimautuvat seinille keskipakovoiman vaikutuksesta. Laitteen on valmistanut ARM (UK) Ltd.

big_bumper.jpg 58k Autorata, 1989

Törmäysautot on valmistanut Bertazzon Italiasta. Itse radan on valmistanut Barbieri.

big_dragon.jpg 77k Lohikäärme, 1990

Lohikäärme on paras versio pienistä Lentävä Matto-tyylisistä laitteista. Laite tunnetaan myös nimellä Flying Dragon. Sen valmistaja on Soriani & Moser Italiasta.

big_cokerace.jpg 96k Coke Race, 1990

Ajoneuvokolonna on lasten suosikki. Valmistaja on Claudio Sartori Italiasta.

big_clown.jpg 43k Clown around, 1990

Karusellin vaunut ovat nousevia, kuten minijeteissä. Tätä voisi siis kutsua mikrojetiksi. Vastaava laite löytyy ainoastaan Tykkimäeltä. Clown Aroundia tekee Zamperla Italiasta.

big_lulla.jpg 81k Lulla, 1992

Englantilaiset kutsuvat tällaisia sekalaisia ajoneuvoja ja eläimiä sisältäviä karuselleja nimellä Toyset, eli vapaasti käännettynä Lelukokoelma. Laitteen on valmistanut Sartori Italiasta.

big_samba.jpg 87k Samba Balloon, 1994

Pallokaruselli sopii koko perheelle. Myös Linnanmäellä on samanlainen laite, mutta Suomen Tivolin laite tuli kuitenkin ensin. Valmistaja on Zamperla Italiasta.

big_sombrero.jpg 49k Sombrero, 1996

Laite on italialais-valmistaja Soriani & Moserin tuoreempia laitteita. Sombrero korvasi vuonna 1996 Mustekalan.

big_giant.jpg 80k Giant Wheel, 1998

Tämä jättikokoinen maailmanpyörä päihittää kooltaan jopa Linnanmäen pyörän mennen tullen. Pyörän on tehnyt Fabbri Italiasta. Se on maailman suurin maanteitse liikuteltava maailmanpyörä.

big_worm63.jpg 69k Crazy Worm, 2000

Crazy Worm on minikokoinen vuoristorata. Parhaat mutkat ovat alhaalla ennen ja jälkeen aseman. Ajo kestää tyypillisesti kolme kierrosta. Laitteen on valmistanut Sartori Italiasta. Paina tästä, niin näet kuinka Crazy Worm pystytetään, tai paina tästä, niin pääset tutustumaan sen toimintaperiaatteeseen.

big_lastenmp.jpg 90k Lasten maailmanpyörä, 2001

Kauden 2001 uutuuslaite on Suomen Tivolin kaunein laite. Sen kyytiin mahtuu myös vanhempia lasten seuraksi. Laitteen on valmistanut Sartori Italiasta.

big_pitstop.jpg 75k Pit Stop, 2001

Myös toinen kauden 2001 uutuslaitteista on suunnattu pikkuväelle. Ajopeleissä on valinnanvaraa, ajetaanko rekkaa, jeeppiä, Ferraria vai McLarenia. Kahden viimeksimainitun keskinäisestä järjestyksestä käytiin tosin leikkimielistä kädenvääntöä italialaisen valmistajan ja Suomen Tivolin välillä. Myös tämä laite on Sartorin tuotantoa.

big_musik1.jpg 76k Musik Express, 2002

Musik Express korvasi vuosina 1998-2001 pyörineen Hot Wheelsin. Laite edustaa alan uusinta tekniikkaa, ja on käytössä erittäin hiljainen ja kyydiltään tasainen. Kyytiin mahtuu 40 matkustajaa yhteensä 20 vaunuun. Laitteen on valmistanut Barbieri Italiasta.

big_freefall.jpg 60k Free Fall, 2003

Kauden 2003 yllätyshankinta on Space Shotin pienoisversio. Laitteen kyytiin mahtuu kerrallaan yhteensä 10 matkustajaa. Vaunut hinataan ylös vaijerivedolla, josta ne tulevat alas vapaalla pudotuksella. Laitteen valmistaja on Moser Riders Italiasta.

Kuva: Jan Persson

High Energy High Energy, 2004

High Energy on Fabbrin valmistama laite. Laitteessa on kolme erilaista ajo-ohjelmaa. Kyytiin mahtuu kerralla 20 matkustajaa. Tunnin aikana High Energy kuljettaa 400 matkustajaa. Ajonopeus on 10-20 kierrosta minuutissa. Yhden kyydin kesto on noin 2 minuuttia.

Vuoristorata Vuoristorata, 2004

Vuoristoradan valmistaja on italialainen Pinfari. Maksiminopeus on 11 m/s. Radalla on yksi juna, johon kerralla mahtuu 24 matkustajaa. Tunnissa laite kuljettaa 700 vierasta. Yhden kierroksen kesto on noin 50 sekuntia.

Halfpipe HalfPipe, 2005

HalfPipe on italialaisen Fabbrin valmistava laite. Maksiminopeus HalfPipessa on 30 km/h ja ajoaika on noin 2,5 minuuttia. Laitteeseen mahtuu kerralla 24 matkustajaa.

big_darkride.jpg 106k Dark Ride, 2007

Kummitusjuna on ensimmäinen vastaava laite suomessa, jossa vaunut kulkevat kahdessa eri kerroksessa. Välillä vaunut tulevat kirkkaaseen ulkoilmaan, mutta palaavat heti takaisin hornan syövereihin. Kummitusjuna on ostettu Powerlandista.

LOST BUT NOT FORGOTTEN

Näitä laitteita et enää Suomen Tivolissa näe.

big_hotwheel.jpg 70k Hot Wheels, 1998-2001

Hot Wheels tuli kummitusjunan tilalle, kunnes Musik Express puolestaan syrjäytti sen paikan. Laite toimii nykyään Ukrainassa kiinteässä huvipuistossa. Hot Wheelsin on valmistanut ARM (UK) Ltd.

big_skymaste.jpg 58k Skymaster, 1991

Skymaster oli käytössä vuosina 1991 - 1999. Se oli mukana vielä alkukaudesta 2000, mutta lähti samantien Italiaan, kun Trombi saapui. Laitteen on valmistanut ARM (UK) Ltd.

big_octopus.jpg 150k Mustekala

Laite on myyty Kauko-itään, ja pyörii tällä hetkellä Thaimaassa. Octopussin valmistaja on Soriani & Moser Italiasta. Mustekalan tilalle tuli Sombrero kaudeksi 1996.

big_caves.jpg 86k Kummitusjuna

Myös kummitusjuna Magic Caves on poistunut keskuudestamme. Sen korvasi Hot Wheels 1997.

big_cinema.jpg 28k Cinema 180 (Kuva: Markku Jääskeläinen)

.

big_dragon2.jpg 122k Dragon vuoristorata (Kuva: Markku Jääskeläinen)

.

big_musicbob.jpg 117k Musicbob (Kuva: Markku Jääskeläinen)

Musicbob on tehnyt periaatteessa paluun, sillä Hotwheels ja Musik Express ovat melko samanlaisia laitteita.

big_orbiter.jpg 77k Orbiter (Kuva: Markku Jääskeläinen)

.

big_trombi.jpg 51k Trombi

Trombi toimii, kuten Linnanmäen Rainbow. Trombi pyörii esikuvaansa nopeammin, ja nousee korkeammalle, mutta tiukkojen turvapuomien takia siinä ei ole alaspäin tultaessa niin selkeää vapaan pudotuksen tuntua. Laitteen on valmistanut Sartori Italiasta.

big_maailma.jpg 77k Maailmanpyörä

Suomen tivolin vanha Maailmanpyörä matkasi Lappeenrannan Huvisatama puistoon muutamia vuosia sitten.

Pääsivulle