TIVOLI SEITERÄ |
Päivitetty 23.03.08
Yhteystiedot
Tivolin historia
Laiteluettelo
Valokuvia Tivoli Seiterästä
Lost but not forgotten: Kadonneet laitteet
Seiterän tivoli Hyvinkäällä
Tivoli Seiterä on Sariolan ja Suomen Tivolin ohella maamme vanhimpia kiertäviä tivoleita. Se on myös kolmanneksi suurin edellä mainittujen jälkeen ja kasvaa vuosi vuodelta isommaksi. Seiterän laitekanta on uusiutunut lähes täydellisesti viiden viime vuoden aikana. Uusin hankinta on hupitalo Crazy Palace, joka tuli käyttöön kauden 2003 alussa. Myös pelivaunut ja myyntipisteet on uudistettu hienoilla maalauksilla.
Seiterän tivolissa on laitteita jo pienen huvipuiston verran, ja kaikki parhaasta päästä. Scrambler on erittäin harvinainen tuttavuus rapakon tällä puolella. Pilvenpyörä on lähes samanlainen, kuin Linnanmäellä aikanaan ollut laite, joka sijaitsee muuten tänä päivänä Tykkimäessä. Tilt-A-Whirl on vanha klassikko, ja on saanut komean maalauksen kylkeensä. Myös lastenlaitteita Seiterältä löytyy iso valikoima.
Talvipaikkana Seiterän laitteilla on Mustamäen vanha kansakoulu Läyliäisissä. Talvella laitteet huolletaan seuraavaa kautta varten. Seiterän laitteita on muuten mahdollista vuokrata henkilökuntineen myös sesongin ulkopuolella. Tämä pikku vinkkinä yrityksille ja tapahtumajärjestäjille.
| YHTEYSTIEDOT |
Osoite: Tivoli Seiterä, Koroistentie 6 F 5, 00280 Helsinki
Puhelin: 0400-415 422 tai 019-422 499
Nettisivu: www.tivoliseitera.fi
Myyntipisteet ja pelikojut on maalattu hienosti
| LAITELUETTELO |
Laitteet on jaettu neljään kategoriaan:
1) Isot laitteet, joihin pienet lapset eivät pääse yksinään tai
eivät ollenkaan
2) Perhelaitteet, johin pienet lapset pääsevät yksin, mutta myös
aikuiset ovat tervetulleita. Raja isojen laitteiden kanssa on usein
aika tulkinnanvarainen.
3) Lastenlaitteet, joihin aikuiset eivät pääse lainkaan, tai käyvät
vain lasten seurassa
4) Käyntikohteet, jotka ovat maksullisia, ja joissa asiakkaat voivat
kierrellä omaan tahtiinsa.
| ISOT LAITTEET | PERHELAITTEET | LASTEN LAITTEET | KÄYNTIKOHTEET |
| Autorata | Lohikäärme | Ketjukaruselli | Pomppulinna |
| Scrambler | Toukkajuna | Pelle-liukumäki | |
| Pilvenpyörä | Teekupit | Crazy Palace | |
| Tilt-A-Whirl | Eläinkaruselli | ||
| Lovemachine | Fanttikaruselli | ||
| Rekkarata | |||
| Safarikaruselli |
| VALOKUVIA TIVOLI SEITERÄSTÄ |
Valokuvat on otettu vuosina 1995-2008. Vuosiluku laitteen nimen perässä ilmaisee vuotta, jolloin se on hankittu. Kiitokset Tuomo Seiterälle laitetiedoista.
Laite on peräisin Lindströmin
tivolista Ruotsista. Laitteen valmistaja on Eli Bridge (Big Eli)
Amerikasta. Klikkaa tästä,
jos haluat nähdä kuinka Scrambler pystytetään.
Ketjukaruselli on maalattu uudestaan
kaudeksi 2000.
Myös Toukkajuna on saanut uuden maalauksen.
Teekupit on valmistanut SW Amusement
Sales Englannista.
Laite on tullut Seiterälle suoraan valmistajalta
Englannista (SW Amusement sales)
Amerikkalaisen Sellnerin valmistama
Tilt-A-Whirl on esikuva monelle vastaavalle laitteelle, joista
Vauhtivirveli on yksi esimerkki. Ensimmäiset Tiltit tehtiin
jo 1920-luvulla. Tämä yksilö on tuoreimpia malleja, ja on
saapunut suoraan rapakon takaa. Klikkaa tästä,
jos haluat nähdä kuinka Tilt-A-Whirl pystytetään.
Marilyn, James Dean ja Harley Davidson
Tilt-A-Whirl on maalattu täysin uudestaan
kaudeksi 2000. Se kilpailee Sariolan Lentokarusellin kanssa
Suomen hienoiten maalatun laitteen tittelistä.
Vaunuihin on maalattu Elvis, John Wayne, James Dean, Marilyn Monroe,
Harley Davidson, 50-luvun Cadillac ja Wurlitzer 1100-jukebox.
Laitteen alkuperäinen nimi on Paratrooper.
Valmistaja on todennäköisesti Frank Hrubetz. Vastaavia laitteita
on myös Tykkimäessä, Ålandsparkenissa sekä Sariolan ja Suurosen
tivoleissa. Klikkaa tästä,
jos haluat nähdä kuinka Pilvenpyörä pystytetään.
.
Rekkarataan mahtuu kyytiin tarvittaessa myös aikuisia.
Laitteen on valmistanut SBF Italiasta.
Kauden 2000 uutuuslaitteen on valmistanut Majestic
USA:sta. Autot ovat puolestaan Bertazzonin tekemiä.
Pelle-liukumäki korvasi viime kaudella keltaisen
Fun Sliden, joka saapui Seiterälle vuonna 1998.
Laitteen on valmistanut Bounceabout Pleasure Englannista.
Kauden 2002 uutuuslaitteen on valmistanut ARM UK Ltd.
Se on ainoa ARMin koskaan valmistama minikokoinen Waltzer. Sen ei tarvitsisi olla
kovinkaan paljoa isompi käydäkseen aikuisten laitteesta.
Crazy Palace on kaksikerroksinen hupitalo, joka
sisältää monia hupitalo-klassikkoja, kuten pyörivän
tynnyrin, liikkuvat lattiat ja eri suuntiin liikkuvat portaat.
Kuten muut liikuteltavat tivolilaitteet, tämäkin menee yllättävän pieneen tilaan purettuna.
Waltzerinakin tuttu Lovemachine valloitti
Seiterän tivolin kesällä 2005. Se on lähtöisin Ruotsista
Skoghin tivolista.
Lohikäärme vuoristorata on kesän 2006 uutuuslaite.
Kyytiin mahtuu kerralla 12 pientä matkustajaa. Lohikäärme kiertää rauhallisesti rataa muutaman kierroksen ympäri
ja soveltuu näin hyvin perheen pienemmille kävijöille.
| LOST BUT NOT FORGOTTEN |
Näitä laitteita et enää Tivoli Seiterässä näe.
Tämä laite on hyvin samanlainen kuin
Linnanmäen legendaariset Vauhtihirviöt. Skogin tivoli teetti
näitä yhteensä 7 kpl. Laitteen esikuvana on ollut vanhat englantilaiset
waltzerit sekä Sellnerin Tilt-A-Whirl. Vauhtivirveli lähti viettämään
eläkepäiviä Mustajoelle, kun uudempi Tilt-A-Whirl korvasi sen. Muutaman
vuoden varastoinnin jälkeen laite romutettiin.
Tämä laite on ollut aikanaan Lundin tivolin
käytössä Ruotsissa. Laite palasi lahden toiselle puolelle, Norjaan.
Hustlerin on tehnyt luultavasti Watkins Amerikasta.
.