SANTERIN SEIKKAILUMAA |
Päivitetty 31.12.08
Santerin Seikkailumaa ei ollut avoinna yleisölle kesäkaudella 2006. Seikkailumaa on siirtänyt osan aktiviteeteistaan Ähtärin eläinpuiston yhteyteen, sieltä löytyvät mm. kotieläinpiha,
poliisin näyttelyosasto ja pomppulinnat.
Santerin Seikkailumaa oli Ähtärin Eläinpuiston yhteydessä toimiva puuhapuisto.
Se tunnettiin aikanaan nimellä Mini-Suomi.
Kuten muissa vastaavissa paikoissa, ei Seikkailumaassakaan ole tavallisia huvipuistolaitteita.
Sen sijaan siellä on runsaasti kohteita, joissa riittää nähtävää ja tekemistä. Muista
puuhapuistoista poiketen Ähtärissä ei ole juurikaan ajopelejä, mutta sitäkin enemmän
katseltavaa. Useat kohteista soveltuisivat jopa oppitunnin pitoon, sillä niissä
annetaan kyseisestä kohteesta runsaasti tietoa. Näitä ovat mm. karttahuone, metsätalo, eduskuntatalo
sekä pienikokoiset vesi- ja ydinvoimalat.
Santerin Seikkailumaan vieressä on Ähtärin eläinpuisto, jossa on nähtävillä kaikki maamme yleisimmät eläimet sekä myös muualta tulleita harvinaisuuksia. Eläinpuiston ehdoton vetonaula on epäilemättä karhutalo. Muita mielenkiintoisia kohteita aivan Seikkailumaan vieressä on mm. Lännenkylä.
Miltä puisto näyttää nyt? Santerin Seikkailumaa vuonna 2008
| YHTEYSTIEDOT |
Osoite: Karhunkierros 130, 63700, Ähtäri
Puhelin: 06-5393 555
Telefax: 06-5393 611
Nettisivu: www.ahtarinelainpuisto.fi
E-mail: ahtarinelainpuisto@ahtarinelainpuisto.fi
| KOHDELUETTELO |
| VALOKUVIA SANTERIN SEIKKAILUMAASTA |
Valokuvat on otettu kesällä 2001.
Karttahuoneessa on yli 10 metriä pitkä, suhteessa 1:100 000
oleva Suomen kohokartta. Sen vierellä olevasta ohjauspulpetista voit etsiä halutun
kaupungin, rataverkot, voimalat, sähkölinjat jne. Myös kohteen seinät ovat täynnä
jos jonkinlaisia karttoja.
Kohde on minikokoinen versio Olkiluodon ydinvoimalasta. Sen
sisällä voit tutustua mm. turbiinihalliin ja itse ydinreaktoriin, sekä kokeilla
montako wattia tehoa pystyt tuottamaan polkukäyttöisellä generaattorilla.
Teatterissa on vuosittain vaihtuvia esityksiä. Tarkista esitysten
alkamisajankohdat ensimmäisenä puistoon saavuttuasi
Peilit ovat Santerin Seikkailumaan kahvion seinällä.
Näyttelyhallissa on vaihtuvia näyttelyitä eri teeman mukaan.
Kuvassa poliisinäyttely, jossa voi tutustua mm. erilaisiin poliisin ajopeleihin.
Santerin Seikkailumaan sisäänmenossa on X-Box-huone
jossa sisäänpääsymaksulla käytössä 9 X-boxia ja 2 N-gagea.
Polkuveneillä voi seilailla päärakennusten edustalla
olevalla lammella.
Vesitykeillä voi puolestaan yrittää osua liian
lähelle tuleviin polkuveneilijöihin.
.
Seikkailumaassa on useita eläinaitauksia kotieläimille
sekä myös lintulampia.
Polkuautoilla voi huristella kilparadalla
Pomppulinna sijaitsee teatterin vieressä.
Autolautan sisällä on mm. pallomeri ja disco.
Laivan kannella voi kävellä, ja sen ohjaamossa voi kokeilla
miltä tuntuu olla autolautan ruorissa.
Pienikokoinen voimalaitos kertoo havainnollisesti
vesivoimalan toimintaperiaatteen.
Tämä karhu vartioi Metsätaloa, jossa
on monipuolista tietoa metsistämme ja niiden
käytöstä sekä puutaidenäyttely.
Paloaseman sisällä on aito paloauto, jonka ohjaamoon pääsee
sisälle.
| MUISTA KÄYDÄ MYÖS SEURAAVISSA KOHTEISSA |
Eläinpuisto sijaitsee vain parinsadan metrin päässä Seikkailumaasta.
Puistossa on nähtävillä kaikki yleiset Suomen metsissä asustelevat eläimet, sekä
myös muualta tulleita harvinaisuuksia, kuten papukaijoja ja krokotiilejä.
Molempiin puistoihin saa yhteislipun, joka on erillislippuja edullisempi.
Plussakortilla saa vielä lisäalennusta.
Tämä pienoisrautatie kuljetti aikanaan matkustajia Seikkailumaan
ja eläinpuiston vieressä. Mittaa radalla on ollut vajaat kaksi kilometriä, ja sen
varrelta löytyy vielä tänäänkin kaksi asemalaituria ratapihoineen. Jostain syystä rata
on kuitenkin hylätty, joten se on itsessään muuttunut mielenkiintoiseksi käyntikohteeksi,
joka ei maksa penniäkään. Ratapiha löytyy läheltä eläinpuiston sisäänkäyntiä, josta kiskoja
voi lähteä seuraamaan. Sammaloituva
rata kulkee ajoittain tiheän metsän keskellä, ja on jopa katkaistu hetkeksi Seikkailumaan
parkkipaikan kohdalla.
Lännenkylä sijaitsee noin kilometrin päässä Seikkailumaasta
ja eläinpuistosta. Kylän kaikki rakennukset on tehty aidon villinlännen kaupungin
tyyliin. Paikassa on myös hevosia, hyvä kahvila-ravintola, sekä majoitusmahdollisuus.
Jos erehdyt ryöstämään kylän pankin, sheriffi panee sinut
telkien taakse.
Hevosvarkaille on puolestaan varattu köyttä ja saippuaa.