|
Teksti ja kuvat: Eero Hintsanen
Nouseva aurinko sarasti taivaanrannassa kun astuimme bussiin Tokion keskustassa
matkallamme maailmalla. Olimme päättäväisesti matkalla kohtaamaan jotain
ennenkokematonta pienessä huvipuistossa nimeltään Fuji Q Highland.
Japanilaisten valkokaulustyöläisten puurtaessa pöytiensä ääressä me tutkailimme
uteliaana maisemia puolentoista tunnin matkallamme majesteettisen Fuji vuoren
juurelle. Se vatsanpohjaa kutkuttava tunne joka jokaisella pienellä pojalla on
vuoristoratoja lähestyessä vaivasi tavallista ankarammin. Kahden suurimman
laitteen tilastotiedot oli luettu ja mielessä kyti pieni epäilys uskaltaisiko
laitteisiin edes mennä ne kerran nähtyään.
Ensimmäinen merkki matkan päästä oli taivaanrantaan kohoava komea Fuji vuori.
Ei ole vaikeaa ymmärtää miksi vuori on niin tärkeä japanilaisille, sillä
parempaa taustaa huvipuistolle saa hakea. Mutta meidän mielenkiintomme suuntautui
nopeasti itse vuoresta sen katveessa sijaitsevaan teräsrakennelmaan joka alkoi
kasvamaan edessämme hitaasti mutta varmasti.
Suomen vauhdikkaisiin ja laadukkaisiin mutta mitoiltaan hiukan rajattuihin
ratoihin tottuneena näky oli tyrmistyttävä. Erityisesti huomio keskittyi aikanaan
maailman suurimman radan titteliä pitäneeseen vuoristoratojen kuninkaaseen,
Fujiyama:an. Yli kaksi kilometriä pitkä rata on rakennelmana mahtava, ja
ensikertalaista alkaa kummasti mietityttämään miltä kyyti mahtaa tuntua.
Huhtikuun alkupäivä keskellä viikkoa oli täydellinen päivä retkellemme sillä
tavallisesti pitkistä jonoistaan tunnettu huvipuisto oli lähes autio aikaisen
ajankohdan vuoksi. Oli myös ensimmäinen kerta kun pääsimme ajamaan vuoristoradalla
vaikka maassa oli vielä paikoittain lumikasoja. Portilla jokaisesta tuliasta
otettiin kuva joka samantien printattiin päiväpassiin niin että se todellakin oli
vain omaan käyttöön.
Ensimmäiseksi suuntasimme kunnioituksesta oman aikansa valtiasta kohtaan Fujiyamaan.
Vaunuun nousu sujui rauhallisesti ja ilman suurempaa tärinää, mutta olosuhteet
muuttuivat nopeasti kun vaunu alkoi kavuta ensimmäistä mäkeä kohti korkeuksia.
Ylämäki tuntui jatkuvan loputtomiin sillä mäen pituus on vaatimattomat 71,5m.
Lakipisteessään 79 metrin korkeudessa eteemme piirtyi Fuji vuori komeassa auringon
paisteessa, ja hetken olo oli rauhallinen ja tyyni.
Ja sitten mentiin todenteolla. Ensimmäisessä alamäessä vauhti hypähti hetkessä
130km/h ja tunne oli kuin pää olisi irtoamassa harteilta. Kaikki jotka järkytykseltään
kykenivät, huusivat täyttä kurkkua ja keskittyivät puristamaan kauhukahvoja
varmistaakseen kyydissä pysymisen. Mutkat ja pudotukset seurasivat toisiaan ja
tunne oli uskomaton. Hyvä ratasuunnittelu piti huolen siitä että ajo oli jouhevaa
ja miellyttävää mutta silti mukavan yllätyksellistä koko ajan.
Vauhdin ja korkeuden lisäksi mieleenpainuvaa oli ajon kesto. Yli kahden kilometrin
mittainen rata tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan, ja pitempikin odotus saa vastinetta
koko rahan arvosta.
Kuningasta kokeiltuamme suuntasimme välittömästi kohti manttelinperiää, Dodonpa:a.
Tämä laite ei varsinaisesti ole perinteisessä mielessä vuoristorata sillä kaikessa
yksinkertaisuudessaan kilometrin radalla on alkusuora, mutka, nousu ja lasku sekä
viimeinen mutka takaisin asemalle. Jokatapauksessa oli miellyttävää kävellä pitkin
tyhjää jonotusaluetta jonka kyltit kertoivat karusti matkaa laitteeseen olevan
eräässäkin kohtaa 3,5 tuntia. Meillä jonon hänniltä laitteeseen odottelua siunautui
pahimmillaan vain vaivainen vartti.
Jonotuksen siirryttyä pihalta sisätiloihin alkoivat monitoreissa pyörivät varoitusvideot
ja jatkuvasti taustalla jyskyttävä dodonpatunnari psykologisen sodankäyntinsä.
Monitorit ohjeistivat hyvin tarkasti tulevasta koitoksesta ja siihen valmistautumisesta.
Pää olisi painettava tiukasti istuimeen kiinni ja kaikki ylimääräinen esineistö
jätettävä laiturille riskien minimoimiseksi.
Ja syy selvisi pian. Pieni kahdeksan hengen vaunu asettui allemme ja henkilökunta
tarkasti kaikkien ajoasennon ja varustuksen huolella läpi. Vaunu rullasi vähän
matkaa eteenpäin ja asettui tunneliin jota kiersivät valot kuin rihlaus aseen
piippua. Hermostunutta hiljaisuutta kesti hetken ja sitten alkoi lyhyt ja ytimekäs
lähtölaskenta kolmesta alaspäin.
Ja sitten mentiin kovaa. Todella kovaa. Fujiyama oli uskomattoman nopea mutta Dodonpa
teki sen vielä paremmin. Kiihdytys jota ei edes kannata kuvailla syöksi vaunun 172 km/h
nopeuteen 1,8:ssa sekuntissa ja kiihtyvyys nousi 4.25G:hen. Pitkä mutka hurjaa vauhtia,
90 astetta ylös, 90 astetta alas ja kameran ohi takaisin asemalle.
Yksi parhaista tavoista käyttää yksi minuutti elämästään.
Ja kun adrenaliinista tärisevät kädet saivat repun lokerikosta ulos ei ollut muuta
ehtävissä kuin sännätä äkkiä takaisin jonoon onnellisena siitä että kerrankin se oli
juuri niin lyhyt kuin sen toivoisi aina olevan.
Dodonpa:n käsittämätöntä vauhtia kuvaa hyvin se, että vaikka radan kävi ajamassa useamman
kerran, yllättyi lähtökiihdytyksestä aina vaan uudelleen. Erityisen miellyttävä kyyti oli
toinen kierros jolloin pääsimme istumaan etupenkkiin hyvin mitättömän tuulilasin taakse
todelliselle aitiopaikalle. Tuona ajankohtana Dodonpa oli vielä maailman nopein vuoristorata,
sillä Cedar Pointin huvipuistoon, Ohioon valmistumassa ollutta uutta tittelin haltijaa
(Top Thrill Dragster), ei ollut vielä avattu.
Päivän kuluessa kokeilimme muitakin pienen puiston laitteita mutta vain nämä kaksi olivat
kuninkaallista luokkaa kooltaan ja laadultaan. Illan lähestyessä nousimme jälleen bussiin
ja suuntasimme takaisin kohti Tokiota, toivoen että voisimme joskus palata viettämään
samanlaisen päivän tuossa mainiossa puistossa.
TILASTOTIETOA
DODONPA
- Maksimi nopeus 172km/h
- Radan pituus 1189m
- Kesto 60sec.
- Maksimi kiihtyvyys 4.25G
- Korkein kohta 52m
- Radan suurin kulma 90 astetta
- Valmistaja: S&S Sports Power, USA
FUJIYAMA
- Nousu 71.5m
- Korkein kohta 79m
- Suurin pudotus 70m
- Maksimi nopeus 130km/h
- Radan pituus 2045m
- Valmistaja: Togo, Japani
BLUE FALL
- Pudotus 107m
- Maksimi nopeus 125km/h
- Jarrutus 4.5G
- 6 vaunua, 4 matkustajaa / vaunu
- Valmistaja: Intamin, Sveitsi
|