PARC ASTERIX |
Sivu päivitetty 25.02.2009
Yhteystiedot
Laiteluettelo
Valokuvia Asterix puistosta
yleiskuva Park Asterixsista
Asterix puiston rakennustyöt alkoivat vuonna 1987, kolme vuotta aiemmin kuin Eurodisneylandin. Puisto hankketta varten perustettiin Parc Asterix AS, jonka takana oli joukko suuria sijoitusfirmoja. Puiston rakentaminen kesti kaksi vuotta, ja avajaisia Asterix puisto vietti keväällä 1989. Heti ensimmäisenä vuotenaan puisto saavutti suuret kävijämäärät 1.4 miljoonaa asiakasta. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1992 avattiin Eurodisneyland jonka johdosta Asterix puiston kävijämäärät hetkellisesti laskivat 40 prosenttia.
Parc Asterix AS listattiin pörssiin 1997. Se osti Musée Grévin-nimisen firman, jolla oli myös monia muita ranskalaisia turistikohteita ympäri maata. Asterixin ostettua Musée Grévin, sen koko nimi muutettiin muotoon Grévin & Compagnie, koska emoyhtiön oli tarkoitus hankkia muitakin puistoja.
Vuonna 2002 kuvioihin tuli mukaan Compagnie des Alpes-niminen firma, joka osti Grévin & Compagnien yrityksen, näin myös Parc Asterix vaihtoi omistajaa. CdA on pörssilistattu yritys, jonka osakkeita hankkimalla kenestä tahansa voi tulla Parc Asterixin puiston ja samalla 20 muun puiston omistaja.
Asterix puisto on kooltaan 18 hehtaaria. Siellä on yli 30 kohdetta ja nähtävyyttä. Puisto sijaitsee 38 km:n päässä koilliseen Charles de Gaullen lentokentältä. Puisto on rakennettu järven ympärille, ja se koostuu kuudesta eri teemamaailmasta
Puiston aukioloajat voi tarkistaa oheiselta nettisivulta:
http://www.parcasterix.fr/calendrier
| YHTEYSTIEDOT |
Osoite: Parc Astérix BP8 60128 PLAILLY, France
Puhelin: 0826.30.10.40
Nettisivu: http://www.parcasterix.fr/
E-mail:contact@parcasterix.com
| NÄIN LÖYDÄT PERILLE ASTERIX PUISTOON |
Matkaan lähdettäessä kannattaa tehdä puiston lippujen etukäteisostot jo täältä Suomesta käsin. Huvipuistolippuja myydään internetissä puiston omilla nettisivuilla. Kun ostat lipun sitä kautta saatat säästää sievoisen summan rahaa, koska lippu on yleensä ajankohdasta riippuen kalliimpi jos sen ostaa vasta paikanpäältä. Asterix puiston nettisivut ovat ranskankielisiä, mutta sitä ei kannata pelästyä, koska lipunmyyntiosio löytyy sivuilta myös englanninkielisenä.
Julkisilla liikennevälineillä matkalle lähdettäessä suunnistetaan RER- junalla Pariisin Charles de Gaullen lentokenttä 1, josta lähtee Asterix puiston oma linja-auto. Lentokentältä löytyy lipunmyyntipiste, josta tulee ostaa bussimatkaliput. HUOM! kuljettaja EI myy matkalippuja linja-autossa, joten liput täytyy ostaa jo ennen kyytiin nousemista!! Menopaluu lippu maksaa hieman alle 10 €/henkilö.
Tästä Charles de Gaullen terminaali 1 ostetaan linja-auto liput
Asterix puistoon.
Lipunmyyntipiste josta saa linja-autolippuja.
Tältä pysäkiltä lähtee bussi kohti Asterix puistoa.
| ASTERIX PUISTON KARTTA VUODELTA 2008 |
Kauden 2008 kartta.
| LAITELUETTELO |
Laitteet on jaettu neljään kategoriaan:
1) Isot laitteet, joihin pienet lapset eivät pääse yksinään tai
eivät ollenkaan
2) Perhelaitteet, johin pienet lapset pääsevät yksin, mutta myös
aikuiset ovat tervetulleita. Raja isojen laitteiden kanssa on usein
aika tulkinnanvarainen.
3) Lastenlaitteet, joihin aikuiset eivät pääse lainkaan, tai käyvät
vain lasten seurassa
4) Käyntikohteet, jotka ovat maksullisia, ja joissa asiakkaat voivat
kierrellä omaan tahtiinsa tai jossa on säännöllistä ohjelmaa
| ISOT LAITTEET | PERHELAITTEET | LASTEN LAITTEET | KÄYNTIKOHTEET | |
| Chaises Volantes | Carrousel de Ceasar | Escadrille des As | Théâtre de Poséïdon | |
| Cheval de Troie | Chaudrons | Le Mini Carrousel | ||
| Goudurix | Epidemais Croisiere | Le Petit Train | ||
| La Galere | Espions de Ceasar | Les Petites Chaises Volantes | ||
| Tonnere de Zeus | Grand Splatch | Les Petits Chars Tamponeurs | ||
| Trace du Hourra | Hydre de Lerne | Red Baron | ||
| La Petiete Temptete | La Petiete Temptete | |||
| La Ronde des Rondins | ||||
| Le Defi de Ceasar | ||||
| Les Chevaux du Roy | ||||
| Les Petits Drakkars | ||||
| Menhir Express | ||||
| Nationale 7 | ||||
| Oxygenarium | ||||
| Periferix | ||||
| Riviere d'Elis | ||||
| Romus et Rapidus | ||||
| Transdemonium | ||||
| Vol d'lcare |
| VALOKUVIA PARK ASTERIXSISTA |
Valokuvat on otettu vuonna 2008.
Tästä lähtee bussi kohti Charles de Gaullen lentokenttää.
Jonotusalue alkaa jo ennenkuin päästään lippukassoille.
Sisääntuloportilla on runsaasti väkeä.
Wave Swinger on valmistanut saksalainen Schwarzkopf. Laiteeseen mahtuu
kerralla 48 matkustajaa. Sen tuntikapasiteetti on 700 asiakasta.
Flying Carpet on Ziererin valmistama. Kyytiin kerralla mahtuu 40 asiakasta ja sen
tuntikapasiteetti on 650 asiakasta.
Goudurix on Vekoman valmistama teräksinen vuoristorata. Radalla on kaksi
junaa joista kummassakin on seitsemän vaunua. Yhteen vaunuun mahtuu neljä asiakasta. Nopeimmillaan
juna kulkee jopa 80 km/h. Tuntikapasiteetti laitteella on 1000 asiakasta.
Swinging Ship on italialaisen Zamperlan valmistama laite. Viikingissä on
52 paikkaa ja sen tuntikapasiteetti on 750 asiakasta.
Laitteen valmistaja on Atelier 1900/Eurosujet. Karuselliin mahtuu 80 asiakasta/ajo.
Veneajelu on Intaminin valmistama. Veneitä on 16 kappaletta joista jokaisessa on 16 paikkaa.
Laitteen tuntikapasiteetti on 1600 asiakasta.
Laitteen on valmistanut Zierer.
Les Petites Chaises Volantes, 1989
Perheen pienemmille löytyy puistosta oma Ketjukaruselli.
Lentokoneet on valmistanut italialainen Zamperla.
Lentokoneita on 10 kappaletta, joista jokaiseen mahtuu kerralla kolme asiakasta.
Laitteen tuntikapasiteetti on 400 matkustajaa tunnissa.
Les Petits Chars Tamponeurs, 1989
Lasten autorata on Ziererin valmistama. Autot ovat teemoitettu
Asterix hahmojen mukaisesti.
Mini vuoristorata muistuttaa Särkänniemessä olevaa Vauhtimatoa.
Ziererin valmistamalla radalla on pituutta 60.2 metriä ja huippunopeus on 26 km/tunnissa.
Isosta karusellista on tehty myös pienempi versio.
Laitteen on valmistanut Mack. Veneitä on 16 kappaletta joista jokaiseen voi
mennä kaksi matkustajaa. Laitteen tuntikapasiteetti on 600 asiakasta.
Ziererin valmistamaan laitteeseen mahtuu kerralla
30 matkustajaa. Rata on 200 metriä pitkä ja kulkee 32 km/tunnissa.
Laitteen on valmistanut Mack. Autoja radalla on 14 kappaletta.
Tuntikapasiteetti laitteella on 800 matkustajaa tunnissa.
Ziererin valmistamalla radalla on yhteensä 5 junaa. Jokaiseen jokaisessa
vaunussa on neljä paikkaa. Pituutta radalla on 410 m. Nopeimmillaan juna saattaa kulkea
jopa 42 km/tunnissa.
Tukkijoki on Hopkinsin valmistama. Radalla on pituutta 627 metriä.
Karusellin on valmistanut Atelier 1900. Siinä on 120 paikkaa ja
tuntikapasiteetti on 1000 asiakasta.
Vuoristoradan on valmistanut CCI. Radan pituus on 1220 m. Nopeimmillaan
juna kulkee 80 km/h.
Laitteen on Mackin valmistama. Vaunuja on 10 ja jokaiseen vaunuun mahtuu kerralla
4 asiakasta. Veneajelun pituus on 200 m.
Laitteen on valmistanut Caripro. Vaunuja laitteessa
on 15 kappaletta.
Laitteen on valmistanut Mack GmbH. Trace de Hourrassa on
junia 6 kappaletta. Radan pituus on 900 m. Huippunopeus on 65 km/h.
Rankan päivän jälkeen on hyvä levähtää ja käydä katsomassa Delffiini show.
On hyvä mennä paikaille ajoissa, jotta onnistuu saamaan hyvän paikan katsomosta.
| KUVIA PELEISTÄ |
Pelialue ei aina aukea samaan aikaan kuin huvipuistopuoli. Jos alue on suljettu, kannattaa käydä vaikkapa jossakin laitteella ja tulla parin tunnin päästä katsomaan uudesta josko alue olisi avattu.
Ennenkuin pääsee pelaamisen makuun täytyy käydä vaihtamassa rahaa poletteihin
jotka sitten laitetaan pelikoneisiin.
Linnanmäelläkin aikoinaan vastaavanlainen pölkynlyöntipeli on ollut. Tässä
pelissä voittaa palkintojakin jahka on tarpeeksi monta myyrää onnistunut lyömään.
Pallonheitto maitotonkaan ei olekkaan ihan niin helppoa kuin alussa luulisi.
Lähes jokaisesta suomalaisesta puistosta löytyy jonkinsortin versio
Derby pelistä. Ideana on, että palloa vierittämällä saadaan oma polle liikkumaan mahdollisemman
nopeasti maaliviivalle saakka. Asterix puistossa jopa Derby peli on hienosti teemoitettu kuin
pollejen selässä istuvat ratsastajat on puettu haarniskoihin.
Onko iloinen piru ovelampi kuin sinä, testaa!
Palloa vierittämällä voittaa upean palkinnon.
Onko sinulla enemmän voimaa kuin kaverillasi, testaa ja selvitä!
| KUVIA PUISTON RAVINTOLOISTA JA KIOSKEISTA |
Puistossa on 10 ravintolaa joiden avulla saa varmasti suuremman tai pienemmän nälän pois. Ruokailu on hiukan huokeampaa kuin Disneyland Paris puistossa olevissa ravintoloissa.
Nauti ateriasta vaikkapa sirkusesitysten kera!
Ravintola joka on teemoitettu hedelmillä.
Jotta tunnelmaa oikeaoppisesti pääsee kannattaa kokeilla tässä ravintolassa Asterix-menuta.
Pikkunälän voi tyydyttää vaikkapa tällä Olaf Tepaf voileipäravintolalla.
| KUVIA PUISTON TEEMOITUKSESTA |
Asterix vastaanottaa vierailijat heti portilla.
Asterix ja Obelix tapaavat mielellään vieraita ja antavat ikuistaa itsensä heidän
kanssaan.
Erilaista viihdykettä pääsee kokemaan ihan keskellä katua.
Vaikka puisto ei syksyllä kovinkaan myöhään ole auki teemoitetaan
se silti jouluaiheiseksi jo marraskuussa.
Vilinää ja elämää puistokadulla.
Myös hiidenkivi on saanut jouluisen teeman.
Puiston halailevat tornit.
Tässä Hiidenpadassa onnistuu helposti omatkin keitokset.
Aidatun alueen takaa löytyy myös Mustekala karuselli.
Puisto on aivan upeasti teemoitettu. Tässä kuvassa näkyy kreikkalaisaiheinen teema.
Pienintäkään yksityiskohtaa ei ole teemoituksessa unohdettu.